Type and press Enter.

Iltaelämää Chișinăussa

Emme ole ennen juurikaan etsineet ravintoloita tai tietoa niistä etukäteen mistään vaan lähinnä menneet eteen sattuvaan paikkaan, kun on ollut nälkä. Tällä periaatteella päädyimme ihan hyviin ruokapaikkoihin Chișinăussakin, mutta yhtenä iltana katsoimme, mitä Tripadvisorissa suositellaan. Molemmat löysivät oman suosikin, eikä se ollut sama. Päädyimme drinksulle minun paikaani ja syömään miehen paikkaan. Suunnitelma tuntui reilulta. Kahden euron taksimatkakin paikkojen välillä oli aika kohtuullinen. 🙂

Minun paikkani on View Cafe & Restaurant Nobil-hotellin ylimmässä kerroksessa. Koska hotelli ei ole edes pilvenpiirtäjän poikanen, eivät näkymät suorastaan huikeat ylimmästä kerroksesta (5. kerros) ole, mutta paikka oli live-pianomusiikkeineen oikein viihtyisä.  

View Cafe & Restaurant
49/1 Michail Eminescu str.

Chisinau 129
Chisinau 144

Miehen valinta oli Beer House -niminen panimoravintola, joka oli top 5 -ravintoloiden joukossa myös Lonely planetissa. Paikan omia oluita kehuttiin varsin maistuviksi ja ruokaa hyväksi. Itse en olutta juo, mutta pienpanimoiden oluita mieluusti testaileva puolisoni piti paikkaa ehdottomasti kokeilemisen arvoisena. Minusta ravintola oli erittäin viihtyisä ja kivalla tavalla ei ollenkaan tavallisesti sisustettu. Ruoassakaan ei ehdottomasti mitään moitteen sijaa.

Beer House
Bd. Negruzzi 6/2

iltaelämä
Olutpannut näkyvät baaritiskin takana. Ravintolasalin seinät oli maalattu kuin eteläsaksalaiksei kyläksi, kun taas pienempi, savuton sali oli kuin linnan kellari.
iltaelämä1
Olutta sai ainakin reilunkokoisissa tuopeissa, jos halusi. Kolmen litran tuoppi maksoi noin 18,50 euroa. Olutpohjaiset drinkitkin jäivät minulta kokeilematta. Vai mitä tuumit oluen ja Blue Curacaon yhdistelmästä.

Viimeinen ravintolani ei liity samaan iltaan eikä Tripadvisorin neuvoihin. Siihen päädyimme ohikulkumatkalla ja oikeastaan siksi, että meillä oli jäänyt nälkä ravintolakäynnin jäljiltä. Koska Minskissä on ehdottomasti tyylikkäin ravintola, jossa koskaan olen käynyt, toivoin löytäväni vastaavan Chișinăusta – aivan kuin entiset neuvostotasavallat olisivat samanlaisia… Lähimmäs pääsi Marius Cafe, vaikka ei vedäkään vertoja Minskin Grand Cafelle. Lupaan lähiaikoina esitellä tuon ihanuuden.

Marius Cafe
Eminescu Str. 41/1

Chisinau 032
Chisinau 033
Chisinau 284

Jos päädyit lukemaan tätä päivitystä oikeasti yöelämän vihjeiden toivossa, joudun tuottamaan pettymyksen. Sen kyllä tiedän, että aamuun asti juhliminenkin on mahdollista. Siitä osoituksena olkoon kuva Sargon-yökerhon kyltistä.  Eivät näytä suomalaiset anniskelusäännöt päteä Euroopan laidalla. Aamuseiskaan avoinna olevasta yökerhostahan voisi lähteä aamulla suoraan töihin… Tiedän myös lukemani perusteella, että yökerhot ovat miehille oiva paikka päästä rahoistaan. Mitään ei saa tilata näkemättä hintaa painettuna (joko ruoka- tai juomalistalla tai paperille kirjoitettuna). Muuten riski joutua törkeän ylihinnoittelun uhriksi on liian suuri. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.