Type and press Enter.

Hibiscus Beach Retreat – täydellisyyttä Borneolla

Rauha. Yksityisyys. Tasokkuus. Palvelu. Paratiisi. Jos olisin naima-aikeissa, tulisin häämatkalle tänne. Vaikka en olisi naima-aikeissa, tulisin tänne silti. Ai niin, mutta minähän olen täällä! Voi täällä yksinkin olla vallan mainiosti, mutta Hibiscus Beach Retreat on täydellinen, jos haluat olla hänen kanssaan kahden – tai jos haluat olla yksin, kuunnella terassilla, miten aallot lyövät rantaan ja luonto muutenkin pitää ääntään: sirittää, sirkuttaa ja mitä noita ääniä nyt onkaan. Jossain kaukana salamoi, mutta paratiisiini ukkonen ei yltänyt.

Hibiscus Beach Retreat on vain kolme villaa, bungalowia, taloa, miksi näitä nyt sanoisi. Yksi on melkein rannalla, omani on keskellä viidakkoa mutta vain minuutin kävelyn päässä rannalta ja kaksikerroksinen perhevilla on ehkä toisen minuutin päässä. Talolta toiselle ei voi nähdä. Omalle talolleni ei näe mistään. Piti tulla ihan tonteille. Kaunis huone, suuri terassi kohti merta ja ilta-aurinkoa, kylpyhuone ja pieni keittiö. Kolmen villan paikassa ei ole ravintolaa. Siksi keittiö. Aamiainen (hedelmiä, paahtoleipää, muroja, mehua, kahvia, maitoa) otetaan omasta jääkaapista; se on sinne tuotu valmiiksi. Kokkausmahdollisuuksia keittiössä ei ole (vain jääkaappi, leivänpaahdin, vedenkeitin ja kahvimasiina), mutta pääosin ruokahuolto toimiikin tilaamalla, jos haluaa syödä omassa talossaan. Ihana, ystävällinen isäntä huolehtii. Hän kertoo, miten toimitaan ja väistyy sitten. Jättää asiakkaan vain nautiskelemaan. Ja sovittuna aikana ruoka (viinipullokin) ilmaantuu ovelle.

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat
Kolme seinistä on pelkkää ikkunaa. Voi valon määrää!

Hibiscus Beach Retreat
Kivasti maastoutuu rantavillakin.
Hibiscus Beach Retreat
Illallisaika. Alkuruoaksi tilasin kevätkääryleitä.

Hibiscus Beach Retreat
Pääruoka ei ollut kuvaksellista, mutta hyvää kyllä. Yksi ongelma näissä oloissa oli: kovin nopeasti lämpenee viini lasiin. 🙂

Hibiscus Beach Retreat
Illalla saattoi olla helposti ulkona, koska hyttysiä ei juurikaan ole.

Ranta on luonnontilainen. Siltä siivotaan roskat, jos niitä myrskyn mukana rantautuu, mutta oksat, levät, kookospähkinät saavat olla. Ranta on, kuten se on aina ollut. Mutta sen hiekka on vesirajassa kuin samettia. Se houkuttelee joutilaaseen kävelyyn. Vesi on näin toukokuun alussa kuulemma yli 30-asteista, mutta ei niin lämmintä kuin oli Khanomissa. Tämä oli oikeastaan täydellistä: lämmintä mutta virkistävää silti. Isäntä oli kauhuissaan kertoessaan, että marras-joulukuussa veden lämpötila saattaa laskea 24:ään. En raaskinut kertoa, että meillä merivesi tuskin koskaan nousee sellaisiin lukemiin. Toki jos ilman lämpötila on 25, hän pukeutuu jo pariin paitakerrokseen ja takkiin.

Olisin voinut katsoa auringonlaskua myös terassiltani, mutta menin rannalle. Yksi valtava ukkospilvi vähän varjosti kauneutta ja ihan yksin en saanut olla: rantavillan nuori saksalaispariskunta oli myös ihailemassa taivaan värejä. Meitä oli siis kolme. Koko rannalla.

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat

Yöllä ei ole hiljaista. Ympäröivä luonto ei käy nukkumaan. Ennen reissuun lähtöäni minulta kysyttiin, että eikö Borneo ole jotenkin vielä hirveän alkeellinen. Kuten Hibiscus Beach Retreat osoittaa, ei se ole, mutta luonto on lähellä melkeinpä kaikkialla muualla paitsi Kota Kinabalun keskustassa. Luonnon läheisyys tuntuu siis äänimaisemassa. Kaikkein herkkäunisin ehkä joutuu turvautumaan korvatulppiin. Heräilin minäkin pari kertaa johonkin erityisen kovaan siritykseen mutta jatkoin uniani  täydellisessä pimeydessä. Hiljaisella soinut herätyskello ei ollut päästä tajuntaani – se soi hiljempaa kuin konsertti ulkona.

Niin ihania kuin hotelliaamiaiset usein ovatkin, on menoon valmistauduttava: rähmä pois silmistä, hampaat harjattava ja suotavaa on myös pukeutua. Hibiscuksen konsepti toimii: otin jääkaapista hedelmät, paahdoin leivät ja hiihtelin pyjamassa omalle terassille. Ei aamiainen runsas ole, mutta täysin riittävä aloittamaan joutilaan päivän rannalla tai terassilla. Lähiseuduilla on kaikenlaista aktiviteettia, jos liikkuu autolla tai haluaa ostaa retkiä. Kaapissa on snorklausvälineet valmiina.

Hibiscus Beach Retreat

Hibiscus Beach Retreat on Kudatissa, kolmen tunnin ajomatkan päästä Kota Kinabalusta. Vuokra-auto, taksi tai jaettu taksi tuovat perille. Omistaja on James (britti), jolta saa kaikki ohjeet. Hibiscus on pieni paratiisi. Jonkun mielestä netittömyys on paratiisin käärme. Mutta oikeastaan tuntui tosi hyvältä katsoa puhelinta ja nähdä teksti  “ei verkkoa”. 

Seuraavalla kerralla viivyn kolme yötä. Se olisi täydellistä. 

Jos haluat lisätietoja, hintoja tai muuta, klikkaa tästä.

Yhteistyössä Sabah Tourism ja Hibiscus Beach Retreat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

20 comments

  1. Välillä tekee tosiaankin hyvää pieni digi-detox ja netittömyys! Ihanalta paikalta vaikuttaa. Vesi näyttää ihanan kirkkaalta, ja hiljaisuudesta ja yksityisyydestä saisi pisteitä. Monissa Airbnb-paikoissa etenkin on ollut aamiainen odottamassa jääkaapissa, ja siinä on kyllä ehdottomasti puolensa.

    Mies on käynyt Borneossa ja sanonut, ettei se suosittele sitä minulle, koska siellä kuulemma kaikki ötökät olivat jättikokoisia, kauheita tuhatjalkaisia ja muita. Ei tainnut kuitenkaan tuolla tulla jättikokoisia hyönteishirviöitä vastaan? 🙂

    1. Olen ollut Borneolla nyt pari viikkoa ja ainoat näkemäni jättiötökät ovat olleet jäätävän kokoisia muurahaisia sademetsässä. Niiden takia ei ehkä kannata olla tulematta. 🙂 Koska Borneollakin koko ajan enemmän turisteja, Hibiscuksen tapaiset ovat ihan kullanarvoisia. Ainakin minä olen niin suomalainen ja tottunut hiljaisuuteen ja rauhaan, että kaipaan tällaisia retriittejä.

  2. Vaikuttaa tosi mukavalta paikalta leppoisaan lomailuun. Juuri nuo kolme yötä kuulostaisivat sopivalta ajalta nauttia rauhasta ja luonnon äänistä, ehtisi sopivasti ladata akut ennen kuin hiekka alkaisi liikaa poltella jalkojen alla. Sisäkuva teki vaikutuksen, sillä piti ihan pysähtyä katsomaan onko tämä nyt terassi vai mikä, kun valoa on niin valtavan paljon. 🙂

    1. Valo on niin ihana täällä. Kun on 3 seinää kokonaan ikkunaa, tuntuu kuin olisi sisälläkin ulkona. Kaipaan niin takaisin, vaikka hyviä seikkailuja ollut Hibiscucsen jälkeenkin.

  3. Tätä lukiessa tuli kova hinku Borneolle ja tuonne Hibiscukseen mökkiin asustelemaan rannalle, jossa ei ole lähes ketään. Ihan mahtavaa! Minä rakastan noita viidakon ääniä, vaikka desibelit joskus nousevatkin kattoon. Muistan, kun joskus soitin äidilleni Thaimaasta ja taustalla siritti joku todella läpitunkevaääninen sirkka, ja äitini kysyi puhelimessa, että huutaako siellä joku hälytin. Sitä en tainnut niin paljon rakastaa, mutta se sellainen viidakon taustamelu – ihanaa! Kerran suunnittelin matkaa Borneolle, mutta lentojen kanssa tuli säätöä pahemman kerran ja lopulta päädyimme huomattavasti lyhyemmälle reissulle Hongkongiin ja Singaporeen. Joskus vielä ♥

    1. Tuolla luonnon äänet peittosivat ihan helposti herätyskellon. Laitoin herätyksen, että varmasti ehdin nauttia paikasta vielä aamullakin ennen lähtöä. Eilen illalla kuului jotain ääniä. Mutta aika vaimeaa. Olen siis Borneolla edelleen mutta ihan toisaalla. Vähän ikävöin viidakkoa.

  4. Mielenkiintoiselta kuulostava konsepti, saa tosiaan nauttia elämästä omassa rauhassa. Jäin miettimään sitä, mikähän noista kolmesta villoista olisi paras minulle. Voisi kyllä toimia mikä vaan noista. Sellaiset 2-3 yötä olisi varmasti toimiva ratkaisu, pidemmälle ajelle sitten tarvitsisin useita kirjoja. Olisi ainakin hyvät puitteet keskitt lukemiseen!

    1. Oli siellä kajakkeja, suppilautoja, fillaria – että tekemistä kyllä. Ja vissiin malaynkielinen Scrabble. 🙂 Mun villa oli niin 😘, mutta epäilemättä rantatalossakin omat puolensa. Hmm. Ehkä palaan ja testaan rantavillan. Sitten tiedän. Familyvilla ehkä yhdelle tai kahdelle vähän liioittelua.

  5. Wau! Tämän pikkulapsiarjen lomassa voin niin nähdä itseni istumassa kaikessa rauhassa juuri tuolla. Voih.

    1. Minusta tämä on täydellinen ihan kaikille!

  6. Mahtavan näköinen paikka!! Ihanat maisemat terassilta. Ja tuo auringonlaskuhan on ihan täydellinen 8). Haaveilen kovasti paluusta Kaakkois-Aasiaan – vielä enemmän, kun seurailen tätä sun reissua. Toivottavasti ensi talvena pääsen sinne taas. Borneo on vielä kokonaan näkemättä, mutta niin on toisaalta monta muutakin kohdetta, joten saa nähdä, minne sitä päätyy (=. Leppoisia päiviä sinne!

    1. Olin viimeksi käydessäni Borneolla vain muutaman päivän. Se oli ihan kamalan lyhyt aika. Nyt olen kolme viikkoa, ja vähän alkaa tulla tuntumaa, mitä saari pitää sisällään. Tai no, olinhan välillä muutaman päivän Bruneissa, mutta se on ihan oma todellisuutensa. Borneo on siitä kiva, että turistille on palveluja, mutta turisteja ei liikaa. Ja sitten on näitä keitaita, kuten Hibiscus tai Kiulu Farmstay, josta kirjoittelin myös. Niissä voi olla melkein yksin, jos tahtoo.

  7. Hieno paikka! Sabah on kyllä upea kaikkine luontoineen, ja etenkin veden alta löytyy huikeita kohteita. Tuo konsepti vaikutti varsin toimivalta, siinä saa tosiaan olla kaikessa rauhassa ja antaa maailman jatkaa pyörimistään. Filippiineiltä löytyi taannoin vastaavanlainen paikka, jossa taisi olla viisi bungalowia, mutta välillä koko paikassa ei ollut muita vieraita kuin me. Ehdottoman suositeltavaa 🙂

    1. Minulle riittää vedenpäällinen maailma. Siinäkin on kyllin ihmettelemistä. Borneolla jo pelkästään luonnon äänet ovat ihan huikeita. 🙂

  8. Aivan mahtava paikka! Joskus pitää matkustaa maailman ääriin löytääkseen rauhaa. Mutta en ehkä kuitenkaan yksin malttaisi olla. Paikka vaikutti sen verran rauhalliselta, että oma seuralainen olis myös kiva. Kuinkahan aikaisin nämä mökit aina varataankin, kun niitä on vain kolme? Ja parasta juuri tuo, ettei aamupalalle mennäksee tarvitse nähdä muuta vaivaa kuin siirtyä ulos terassille. Miksi siellä ei muuten ollut hyttysiä? Thaimaassa niitä ainakin on joka paikassa.

    1. Laadukkaissa paikoissa, kuten Hibiscucsessa, aika usein myrkytetään. Se on turistin pelastus.
      Meitä matkaajia on niin monenlaisia. Minä esimerkiksi kaipaan välillä täydellistä yksinoloa ja hiljaisuutta. Melkein jo rantavillan saksalaispariskunta häiritsi, kun olisin mieluummin ollut ihan yksin. Varaustilanne riippuu varmaan paljolti sesongista. Viikolla helpommin tilaa kuin viikonloppuna.

  9. Kiitos taas vinkistä. Meillä on Borneo mielessä ensi talvelle. Ja tämä paikka jäi ansiostasi mieleen. Saattaa olla, että matkustan tännekin sun perässäsi, niin kuin menin Brdaankin. 😉

    1. Borneo kannattaa aina! Ja Hibiscus oli ihan taivaallinen! Yritän saada kirjoiteltua pian taas lisää juttuja, jos vaikka löytäisit muutakin perässä kuljettavaa. 🙂

  10. Oo, ihana paikka! Borneo on kyllä yks mun lemppareita. Siellä luonto tosiaankin on lähellä. Pakko mennä vielä joskus takaisin!

    1. Olin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa, ja silloin vain neljä päivää. Eihän se riittänyt mihinkään. Kolme viikkoa oli tällä kierroksella hyvä. Hibiscus oli ihana. Sinne palaisin kyllä koska tahansa!