Olin kuullut Tbilisistä paljon hyvää ennen sinne menoa. Äitini on ollut siellä joskus 1980-luvulla, jolloin Suomesta tehtiin paljon matkoja Neuvostoliiton eteläosiin. Hän on kertonut, miten upea kaupunki on ja miten ystävällisiä ihmiset. Kertaakaan ei kuulemma tarvinnut esimerkiksi ravintolalaskua tai taksia maksaa itse, koska ihmiset olivat niin vieraanvaraisia. Mitään taka-ajatuksia heillä ei ollut. Näillä odotuksilla menimme Tbilisiin – ja jouduimme pettymään. Hirvittävän paljon on äidin matkojen jälkeen tapahtunut: Georgia on itsenäistynyt ja on joutunut hiljattain käymään sotaa Venäjän kanssa. Mutta jotain peruuttamatonta on tapahtunut myös ihmisille. Ystävällisten ja vieraanvaraisten ihmisten jälkeläiset ovat lähinnä happamia murisijoita.
Huomattava ero Azerbaidzaniin on turistien määrässä.Törmäsimme jopa yhteen suomalaispariskuntaan. Suomen kuuleminen tarkoittaa meillä välitöntä vaikenemista. Pitkään istuimme terassilla hiljaa. Kun tuli kommunikoinnin pakko, vaihdoin italiaan. Puhun auttavasti, mies ymmärtää ja osaa oikeisiin kohtiin todeta “si”. Suomalaisilta ei vaadita Georgiaan viisumia, ja Air Balticilla pääsee kätevästi, joten toisaalta voisi ajatella, että meitä eksyisi Tbilisiin enemmänkin.
Pintapuolisia, päivässä helposti havaittavia eroja näiden maiden välillä on muitakin. Suurin ero on vauraudessa. Azerien öljymiljoonat näkyvät kaupunkikuvassa, ja niiden puuttuminen näkyy Tbiliissä. Hyvin lähellä keskustaa voi olla suorastaan ränsistyneitä taloja, joiden pystyssä olemista voisi pitää suoranaisena ihmeenä. Toisaalta osa rakennuksista on mahtavia: vanhoja ja kunnostettuja. Mittavia rakennus- ja kunnostushankkeita näyttää olevan ympäri kaupunkia. On odotettavissa, että ainakin keskustasta ja vanhasta kaupungista tulee vielä upeita. Toisaalta vanhan kaupungin parantelu ei ole ollut pelkästään positiivista: näyttäytymispaikat ja turistitaidegalleriat eivät sittenkään ole ihan kaupungin hengen mukaisia. Pieni yksityiskohta samasta asiasta ovat alikulkutunnelit, joita autojen kansoittamissa Bakussa ja Tbilisissä on molemmissa paljon. Bakussa tunnelit ovat kuin tanssiaissaleja marmorityyppisine lattioineen ja seinälampetteineen. Monissa näkyi olevan henkilökuntaakin pitämässä silmällä ohikulkijoita ja paikan siisteyttä. Tbilisissä tunnelit ovat pissanhajuisia, hämäriä ja kosteita käytäviä, joista tahtoo päivänvaloon mahdollisimman äkkiä. Jalankulkijaa ei kunnioiteta senkään vertaa kuin Bakussa, joten tunneleihin on pakko mennä.
Azerit ovat enimmäkseen muslimeja, georgialaiset kristittyjä. Georgiassa miehet saavat kulkea sortseissa, mutta kirkoista sortsimiehet ajetaan ulos. Olimme aikeissa tutustua muutamaan kehuttuun ja ainakin ulkoapäin upeaan, mutta mies käännytettiin toisesta sisältä, toisesta jo portilta. Ilmeisesti minä olisin saanut olla polvihoussuissakin (olkapäät ja polvet kyllä olivat peitettynä). Myös ruokakulttuuri on aivan erilainen. Georgialainen ruoka on varsin venäläistyyppistä (luulisin), kun taas azerbaidzanilainen itämaista (kuten kirjoitinkin, muistutti paljon Syyriassa ja Jordaniassa syömäämme). Annos sieniä hapankermassa juuston kera oli yksi omituisimpia tähän mennessä syömiäni. Ei huonoa, mutta outoa.
Tbilisissä on minusta parasta vain kuljeksia kaupungilla, seurata ihmisiä, katsella rakennuksia, istuksia terassilla, syödä hyvin – viettää huoletonta ja päämäärätöntä lomaa. Mutta koska sisäinen pieni suorittajamatkailijani haluaa nähdä myös THE paikat, ne, joista matkaoppaat aina muistavat kertoa, piti ottaa Lonely Planet käteen ja etsiä. Sellaisia ei Tbilisissä ole monta: ihastuttavan vanhan kaupungin lisäksi oikeastaan vain kaksi: Narikala Fortress ja muutama kirkko.
En osaa sanoa ilmansuunnista, mutta kuitenkin yhteen suuntaan Tbilisi rajoittuu korkeaan ja jyrkkään rinteeseen, jossa sijaitsevat mm. tv-torni, valtava alumiinininen Äiti Georgia -patsas, Narikala Fortress ja meidän hotellimme, johon kiipeäminen oli viinilasillisen arvoinen suoritus. Kun saavuimme Tbilisiin, kaupungin yllä näytti kulkevan köysirata, jota pitkin oletimme voivamme nousta näille nähtävyyksille, mutta todellisuus oli toinen: rata on uusimisen kohteena ja uusi lähtöasema vielä rakenteilla. Ilmeisesti illalla oli tehty vain koeajoja. Ei auttanut kuin tankata vesivarastot ja lähteä kiipeämään.
Koska olimme kiipeämisen makuun päässeet, laskeuduimme takaisin Tbilisiä halkovan joen tasolle, ylitimme Metekhi-sillan ja lähdimme nousemaan vastarannalla kohti Tsminda Sameban katedraalia. Matka ei ollut pitkä, mutta ylämäkeä noustavaksi ihan riittävä. Jotenkin matkalla tunnelma muuttui, ja lähellä kirkkoa tuntui, kuin olisimme jossain toisessa kaupungissa. Kuin olisi pikkukaupunki keskellä suurta. Sen pikkukaupungin kirkko sen sijaan ei ollutkaan ihan mitätöntä kokoa.
Kompromissit. Niinpä niin. Olen ennenkin puhunut siitä, miten koen velvollisuudekseni mennä jokseenkin kaikkiin merkillisiin museoihin, koska mies suostuu notkumaan vaatekauppojen tuulikaapeissa. Olen ollut mm. sotamuseossa Moldovassa, ihailemassa MIG-hävittäjää Armeniassa ja katsomassa armeijan lentokoneita jossain, tänä kesänä, mutta en edes muista missä. Mutta kommunismisortovuosimikäliemuseo oli liikaa. Tiedän, kyllä joo, pitää olla kiinnostunut kaikesta, ja periaatteessa ehkä olenkin, mutta kertakaikkiaan nyt en kyennyt. Vain ilmastointi pelasti, olihan ulkona asteita pitkälti yli 30. Niin vain kävi, että viileys, pimeys ja mukava nojatuoli vajottivat yhä syvemmälle… ja nukahdin. Osasin toisaalta vähän hävetä, mutta toisaalta sallin itselleni olla joskus vähän blondi…
Saavuimme Tbilisiin illalla, joten ensimmäiset havainnot kaupungista olivat pimeässä. Taksin ikkunasta oli vaikea luoda käsitystä, mihin olemme tulleet. Ensimmäisenä iltana emme kauas jaksaneet vaellella, mutta jo silloin, kuten muinakin iltoina, Tbilisi tuntui turvalliselta liikkua myös jalkaisin. Kuvat ovat varsin pimeitä, mutta niin oli kaupunkikin. Lähinnä rakennukset oli valaistu, ei niinkään katuja.
Abashidze Street vanhassa kaupungissa vaikutti jo päivällä siltä, että sinne voisi mennä istumaan sittenkin, kun aurinko on laskenut. Päivällä terasseilla lähinnä torjuttiin kuumuuden aiheuttamaa nestehukkaa. Auringon laskettua siellä tyydytettiin toisenlaista janoa. Ainakin alkuillasta meno oli hillittyä, vaikka votkaa ei tuotu pöytiin laseittain vaan pulloittain.
