Type and press Enter.

Essaouira – ehkä kauneinta Marokkoa

Puussa seisovien vuohien jälkeen jatkoimme päätietä rantaan asti. Teki mieli nähdä meri vielä kerran ja syödä lounasta merta tuijotellen. Ei onnistunut. Sumu oli niin sakea, ettei voinut kuin arvailla, missä meri on.

Essaouirassa näytti olevan pitkä hiekkaranta ja sen tuntumassa monia hotelleja. Paljon näytti rakennettavan myös uutta. Oli kaivinkonetta ja kivikasoja. Ilmeisesti oli rantabulevardia tuloillaan. Rannalla näkyi kiinteitä aurinkovarjoja ja muitakin merkkejä rantaelämästä, mutta sumuinen ja hyisen viileäksi käynyt ilma oli vienyt rannalta kaikki turistit. Vain kameleita näkyi seisoskelevan sumussa. En siis tiedä, millainen auringonottokulttuuri esimerkiksi on. Sen verran verhottuna paikalliset naiset kulkevat, etten yhtään marokkolaista polvea tai olkapäätä nähnyt koko viikkoon. Toisaalta jos kaupunki elää turismista niin kuin Agadir, säännöistä taidetaan lipsua ja turisteille sallia monia asioita. Googlen kuvahaullakaan en saanut käsitystä, mikä rannalla on sallittua.

PAP71649
Ihania mummoja seuraten menimme medinan portista sisään.
PAP71651
Essaouirassa oli melkoinen sumu. Lämpötila laski alle 20 asteeseen, ja heti sumun hälvettyä muutaman kymmenen kilometrin päässä oli kymmenisen astetta enemmän. Mummot erottuivat sumussakin, ja heitä seuraamalla päädyimme vielä toiselle portille ennen medinaa.

Vanha kaupunki on suloinen. Kertakaikkisen ihastuttava! Essaouiran viehätys on tainnut kiiriä ainakin muualle Euroopassa, koska turistejakin oli huomattavasti enemmän kuin muualla Marokossa. Pienellä keskusaukiolla oli terassiravintoloita, ja kahviloita ja ruokapaikkoja oli paljon ympäri medinan, mattoja ja turistikamaa oli myynnissä, mutta mitään ei kukaan tyrkyttänyt.

PAP71664
Aukion ravintolat olivat suosittuja.

Hakutulokset kohteelle essa2

Hakutulokset kohteelle essa1
Kapeita kujia, kuten Fesin ja Marrakeshinkin medinoissa

Hakutulokset kohteelle essa

Me emme ehtineet kauaa olla, koska oli jatkettava yöksi Casablancaan. Jollei paluulento olisi ollut niin aikaisin aamulla, olisimme ehdottomasti halunneet jäädä Essaouiraan yöksi.  Medina on pieni, mutta sen kujia olisin mieluusti tutkinut pidempäänkin.

Essaouiran tarjoama yhdistelmä rantaelämää ja medinan aitoa (toki turistien vähän jo “pilaamaa”) Marokkoa on minusta sellainen, että ennustan kaupungin päätyvän suosikkikohteeksi tulevina vuosina. Se olisi aivan erinomainen paikka vaikkapa sellaisille pakettimatkailijoille, jotka ovat Kanarian, Turkin rannikon ja Kreikan saaria jo nähneet ja kaipaavat vähän jotain muuta. Agadir taitaa olla aika pois muodista jo, ja jos oikein olen ymmärtänyt, siellä ei ole mitään Essaouiran suloisen medinan kaltaista. Jos siis haluat nähdä paikan ennen massoja ja Stockmannin laatu, Anttilan hinta -huutelua, ala suunnitella matkaasi jo tänään.

essa
Mattokaupan värejä. Kuinka ihastuttavia ne ovatkaan omassa ympäristössääm, mutta kuinka väärässä paikassa olisivatkaan olohuoneeni lattialla…

PAP71684

PAP71679
Kaikki ei ole ihan viimeisen päälle, mutta juuri siinä Essaouiran viehätys piileekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.