Katsomalla ottamiani valokuvia minäkään en uskoisi, että Castries ei ole viihtyisä kaupunki. Linssini näemmä edelleen suuntautuu vain kauniiseen tai kiinnostavaan, ei ota koko kuvaa kaupungista. Aion kuitenkin edelleen väittää, että Castries on enimmäkseen persoonaton, jopa melko ruma. “Mistä noita neuvostohenkisiä taloja on tännekin tullut?” mies kysyi. Hän tarkoitti kaikissa pastelliväreissä haalistuneita betonikerrostaloja, rumia.
Hullut, kävelevät suomalaiset herättävät hämmästystä. Lähdemme aina satamasta kävellen, jos se on mahdollista tai edes jotenkin järkevää. Taksin ja kiertoajelun tyrkyttäjää oli taas koko matkan päätielle, mutta sitkeästi sanoimme “kiitos ei” hampaattomillekin, vaikka heitä minun aina käy sääliksi ja tekisi mieli ostaa retki vaikka maailman ääriin, että tyyppi saisi suunsa kuntoon. Matkaa kaupunkiin on ehkä kilometrin verran, jos sitäkään, mutta paluumatkaa varten katsoimme jo bussilinjat valmiiksi (1A, B, D, ainakin).
Päivän suunnitelma oli viihtyä kaupungilla, onhan se selvästi suurempi kuin eilinen St. John, josta kovasti pidin, mutta jo vajaan parin tunnin jälkeen riitti. Castriesissa oli vähän jo suuren kaupungin tuntua kerrostaloineen, ostareineen ja runsaine pankkeineen, eikä rannan telakkakaan ollut omiaan sitä kaunistamaan. Sivukaduissa oli jotain kaunista, ja keskusaukio nobelistien patsaineen ihan mukava ainakin varjoisalta teressilta katsottuna. Saatavilla oli muuten lämmintä vettä jäillä. St. Lucialle on päätynyt muuten jo kaksi Nobelia (kirjallisuudesta ja taloudesta).
Kirkko valmistautui selvästi johonkin suureen tapahtumaan. Lähiomaisten penkkirivien taakse oli varattu muutama rivi parlamentin jäsenille. Kysyimme penkkien päihin tyllejä kiinnittävältä naiselta, onko suuretkin häät tulossa, olivathan tunnusmerkit suomalaisttain häihin viittaavat. Juu ei, hautajaiset. Auts.
Kun ei ollut Castriesista kaupunkilomakohteeksi, palasimme laivaan hakemaan rantakamat. Olen kuullut luonnon olevan St. Lucian paras puoli enkä epäile sitä yhtään, mutta nyt se jäi näkemättä. Sanoisin jopa, että pysyvästi, koska St. Luciaan ei jäänyt kaipuuta takaisin.
Ai niin, paluumatka bussilla. Menimme liikenneympyrään, viitoimme bussille 1C. Bussit ovat siis minikokoisia, Hiaceja ja vastaavia. Koska tämä oli ennestään tyhjä, kuski ajatteli alkaa tehdä bisnestä. Viidellä dollarilla veisi laivaan saakka, ei tarvitsisi kävellä edes tien varresta. Helteessä oli helppo suostua, vaikka ylihinta oli melkoinen (Satamassa kävivät myöhemmin huutokauppaa keskustakyydeistä. Kaksi dollaria. Kun käveli ohi, putosi dollariin. Mutta kun emme olleet enää menossa kaupungille.)
St. Lucialla 12.6.2013
