Type and press Enter.

El Jem oli vaikeasti tavoitettavissa oleva UNESCO-helmi

Kairouanin lisäksi must see -listallani oli El Jem ja sen amfiteatteri, toiseksi parhaiten säilynyt roomalainen amfiteatteri maailmassa. Vain Rooman Colosseum on säilynyt paremmin. Hotellilla Kairouanissa neuvottiin, että helpoiten pääsee jaetulla taksilla, louagella. Pitää vain odotella, että on kuusi matkustajaa kyydissä. Sitten lähtee. No tuota. Vähän harhaanjohtavaa, sanoisin. Tuli siinä matkaa tehdessä välillä olo, että taidanpa ajella suoraan vaikka – no johonkin, mihin nyt sattuisi pääsemään.

Kello 9.32 lähdin matkaan ja otin taksin hotellilta louage-asemalle. Jos hotelli sanoo olevansa viiden tähden, ei ehkä pitäisi joutua roudaamaan laukkua itse. Kun vihdoin portinpielessä joku ottaa sen kantaakseen, on aika turha jäädä ikkunaan norkoamaan tippiä.

Louage-assalla selviää, ettei ole louagea El Jemiin.

Yhtäkkiä joku, jota en ole tietääkseni koskaan tavannut mutta joka tietää minut suomalaiseksi, alkaa säätää. Hommaa taksin. Jee. Se kuulemma vie minut kahdeksalla dinaarilla El Jemiin. Ei ole mahdollista. Sehän on vain kolme euroa ja matkaa jotain sata kilometriä.

Mittari raksuttaa. Kahden dinaarin kohdalla kuski pysähtyy kahden lougen luo jossain toisaala. Juu ei ole El Jem. Siitä voisi saada louagen osaksi matkaa. Mutta voi mennä tunti, että täyttyy. Voi mennä kauemminkin. Busseja olisi kerran päivässä, mutta se on lähtenyt jo ehkä kuudelta. Junaa ei ole. Entä jos maksan koko Hiacen, lähtisikö se ilman niitä viittä muuta? 40 dinaaria. Ihan sama, mennään. Alkoi afrikkalaistyyppinen säätökiintiö olla jo aika kireänä.

Kello 10.15 ajetaan täysillä peltojen keskellä maantiellä. Aivan hirveä päänsärky, koska hotellissa surkea sänky ja tyyny. Koko ajan isäntä selittää, että olemme menossa Souassiin. Pääsen siis vain johonkin asti. Ehkä puolimatkaan. En tiedä. Ihan sama, kunhan liikettä. En tiedä, missä Souassi on. Kuski puhuu englantia. Harvinaista. Kaikki oli paremmin ennen vallankumousta. Tämän kuulen monta kertaa. Kun kysyn, mikä oli paremmin, on vastaus aika tyhjentävä: “Kaikki.”

Kello 10.32 ratsia. Poliisi haluaa nähdä kuskin paperit ja passini. Kuulemma kehotti kuskia pitämään minusta huolta. Tarkastukset ovat kuulemma jokapäiväisiä. “Normal.”

Kello 10.55 olemme Souassissa, ja neljä minuuttia myöhemmin istun Puntossa menossa El Jemiin 20 dinaarilla. Hiace-mies järjesti siis taksin loppumatkaksi. En alkanut tinkiä. Kuulosti hyvältä. En kyllä tiennyt, kuinka pitkästä matkasta lupasin 8 euroa maksaa. 

Kello 11.04 nuori mies ajaa kuin hullu. Bensamittari on punaisella. Ei taida kaveri tietää, ettei tämä ajotapa ole kaikkein taloudellisin. Kymmenen minuuttia myöhemmin se kostautuu. Ei lopu bensa, mutta on tutka. Ensin kuskin paperit, sitten minun passini. Miksi minun passini haluttiin ja miksi se tiedot ylös kirjattiin? Ihan sama. Matka jatkuu.

Saavutaan El Jemiin. Ajattelin nohevana tyttönä viedä matkalaukun rautatieasemalle odottamaan. Mutta siellä ei ole säilytystä. Amfiteatterilla on. No ei siinä mitään. Tietenkin minusta on mukavaa taluttaa laukkua vielä yhdessä kaupungissa. Mutta juna-aikataulut selvisivät. Avautui hyvä mahdollisuus päästä säätämättä kaupungista pois.

Mutta El Jemin amfiteatteri on hieno. Se on toiseksi parhaiten säilynyt roomalainen amfiteatteri maailmassa. Sen vuoksi pieni säätäminen oli ihan ok.

El Jem amfiteatteri

El Jem amfiteatteri

El Jem amfiteatteri

El Jem on Rooman valtakunnan aikaan ollut nimeltään Thysdrus ja ollut yksi pohjoisen Afrikan tärkeimpiä kaupunkeja. Tällaisen kuvitteleminen on mahdotonta pienen kylän katuja kulkiessa. Nykyään kun sen merkitys taitaa olla suunnilleen siinä, että siellä kohoaa 200-luvulla alun perin rakennettu amfiteatteri. Sen kokoa ei oikein pysty hahmottamaan valokuvista, mutta jos vertaa Helsingin olympiastadioniin, se hahmottuu ehkä paremmin: stadionilla on katsomopaikkoja noin 39 000:lle ja El Jemin amfiteatterissa on ollut 35 000:lle. Olet muuten saattanut nähdä tämän maailmanperintökohteen tietämättäsi: sillä on kuvattu Gladiaattori-elokuvaa.   

El Jem amfiteatteri

El Jem amfiteatteri

El Jem amfiteatteri

El Jem amfiteatteri

El Jemissä on myös arkeologinen museo, jota TripAdvisorissa kehuttiin. Kyllähän minä senkin ajattelin katsoa, kun kerran kulmilla olin. Jos olisin ollut järkevä, olisin pyytänyt saada jättää laukun teatterille. En ollut. Talutin matkalaukkua vähän lisää. Luonnollisesti löysin myös lounaspaikan, noin viisi kilometriä myöhemmin, taas siitä amfiteatterin edestä.

Museo oli rakennettu roomalaisen huvilan paikalle ja toistaa sen ulkoasua: rakennuksessa on huoneiden lisäksi pylväiden reunustama sisäpiha veistoksineen. Sisätiloissa kiinnostavinta ovat upeat vanhat mosaiikit. Jotenkin olen niihinkin viehättynyt – en kyllä tiedä miksi. Ensimmäisiä ihmettelin vuosia sitten Jordaniassa, ja jotenkin sen jälkeen olen niidenkin luokse hakeutunut. On museossa jotain arkeologisilta kaivauksilta peräisin olevia ruukkuja ja muita hyödykkeitä, mutta – anteeksi nyt – ne ovat kaikkialla vähän turhan samanlaisia. Takapihalla on myös kaivauksia, joissa voi nähdä muinaisia raunioita. Niissä on aika vähän mitään jäljellä. Mutta siitäkin huolimatta ei harmittanut yhtään, että museollekin menin (16-kiloista matkalaukkua rinnalla taluttaen). 

El Jem museo

El Jem museo

El Jem museo

El Jem museo

El Jem museo

El Jem museo

Mitä sanoisin El Jemiin halajavalle? Kannattaa mennä, ehdottomasti. Mutta menemisen tapaa kannattaa harkita. Voi olla, että esimerkiksi Soussesta pääsisi louagella suoraan. Auton vuokraaminenkaan ei ole huono vaihtoehto, jollei säiky astetta kaoottisempaa meininkiä. Maantiellä liikenne on ihan asiallista, ja kaupungeissa ei ehkä ole pakko ajaa rallia vaan panna auto parkkiin ja jatkaa jalan. Mutta jotenkin olisin taipuvainen sanomaan, että Kairouanin ja El Jemin voisi kokea ehkä helpoimmin valmiilla retkillä. Niitä tehdään rantakaupungeista ja Tunisista ainakin. Mutta toisaalta. Miksi mennä retkelle, kun itsekin pääsee? Vähän vaan säätämällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.