Type and press Enter.

Dalyan – upeat kalliohaudat ja kilpparisairaala

Kaikenlaisiin paikkoihin onkin tullut päädyttyä vain siksi, että olen nähnyt kuvan. Yksi kuva voi riittää, vaikkapa kuva vuohista puussa. Sen vuoksi tuli lähdettyä viikoksi kiertämään Marokkoa. Kuva Lyykian kalliohaudoista vei minut Dalyaniin.

Ajelin muutamalla eurolla ja kolmella minibussilla (kuulostaa vaivalloiselta mutta ei ollut) Fethiyestä Dalyaniin. Matkalla sain viestin: aurinkolasini unohtuneet hotelliin Fethiyessä. Laskeskelin, että taksilla niiden lähettäminen perääni maksaisi reilut 40 euroa. Minä bussilla, lasit taksilla – varmaan matkustaisivat etupenkillä. Mutta sitten peliin astui turkkilainen ystävällisyys. Lopputulos oli, että hotelli toimitti ne minibussilla Ortacaan, ehkä kymmenen kilometrin päähän minusta, ja Sounds of Berg -hotellini omistaja haki ne minulle. Kun tulin illalla syömästä, hän seisoi ovellani lasit kädessä – eikä halunnut kiitokseksi mitään. Tällainen ystävällisyys saa melkein itkemään. En sanonut ei, kun hän ehdotti lähtöpäivänä voivansa viedä minut autolla Ortacaan linja-autolle. Hinta oli vähän yläkanttiin, mutta saipahan bensarahat myös lasien hakemisesta.

Ihanan omistajan lisäksi Sounds of Bergillä oli majapaikkana puolellaan huippusijainti joen rannassa. Terassilta on suora näköyhteys kalliohaudoille ja kaupungin äänet eivät kuulu sinne asti, vaikka keskustaan on vain lyhyt kävelymatka. Terassilla voi nähdä myös isoja kilppareita uimassa joessa.

Untitled
Näissä maisemissa söin aamupalaa Souds of Bergin terassilla.
Untitled
Kaupungin häly ja illan biletyksen äänet eivät kantautuneet hotellille, vaikka kävelymatkaa ei ollut kuin ehkä kymmenen minuuttia.

Untitled

Dalyan ei turistisuutensa vuoksi ole ihan minun kohteeni. Sen keskusta on sisäänheittäjien ja turistibaarien kansoittama. Rihkamaa, kopiolaukkuja ja muuta turhaketta. Mutta kalliohaudat ja Kaunosin rauniokaupunki ovat riittävät syyt tulla. Kaupungin puolelta pääsee soutuveneellä (5 TL – eli noin 1,50 euroa – meno-paluu) historialliselle puolelle jokea.

Untitled
Kävelykeskustan ravintoloista osa on joen rannassa. Ensimmäisenä iltana nautin suorasta näkymästä kalliohaudoille.
Untitled
Iltavalaistus teki paikasta lähes taianomaisen.

Paras näkymä kuninkaiden haudoille on hautausmaalta. Ei ihan luontevalta tuntunut siellä pojotella vähän hoitamattomien hautojen välissä. Ketään ei näkynyt missään. Mutta näkymä oli upea. Haudoille ei enää saa kiivetä, joten on tyydyttävä katsomaan maan tasalta. Alimmat haudat kuitenkin ovat hautausmaan tasalla. Niissä asuu nykyään lampaita. Oli ihan vähän outoa, kun niitä alkoi tulla yksi kerrallaan käytävästä ulos. Siinä kuvaillessani paikalle tuli mies, joka sanoi työskentelevänsä alueella. Kohta olin perässään kapeissa käytävissä, joista lampaat hetkeä aiemmin olivat tulleet ulos. Enpä olisi itsekseni arvannut sinne mennä.

Untitled
Kuva näistä sai minut vakuuttumaan, että haluan Dalyaniin. Tässä on suunnilleen koko hautojen rivi, eli mistään valtavasta nähtävyydestä ei ollut kyse, mutta minusta nämä olivat ehdottomasti paikalle matkustamisen arvoiset.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kohta myös kiipesin perässään vasta rakenteilla olevalle kävelysillalle, jota ei vielä ole avattu yleisölle. Sieltä oli loistavat näkyvät haudoille eikä tarvinnut enää hautausmaalla hiippailla. Epäluuloissani vähän mietin, mitkä miehen tarkoitusperät olivat, oliko vain nähnyt yksinään olevan naismatkailijan ja päättänyt lyöttäytyä seuraan, mutta kyllä hän portit omilla avaimillaan avasi. Taisi taas olla tyypillisen ystävällinen turkkilainen.

Haudoilta on Kaunosiin ehkä kilometrin kävelymatka kauniissa maalaismaisemassa. Se tuntui paahtavassa helteessä kyllä pidemmältä. Matkalla on muutama koju, joista voi ostaa taivaallisen hyvää tuorepuristettua appelsiinimehua (0,5 litraa, 5 TL).

Untitled
Tällaisissa maisemissa kävelin haudoilta rauniokaupunkiin.
Untitled
Rouvien mehubaarissa oli ihana istahtaa varjoon.

Kaikkien rauniokaupunkien joukossa Kaunos ei ole parhaiten säilynyt, mutta on se näkemisen arvoinen. Parhaiten on säilynyt amfiteatteri, jossa oliivipuun varjossa kirjoittelin tätä juttua. Amfiteatterin takaa voisi kiivetä myös jonkinlaiselle linnoitukselle, jonka huipulla Turkin lippu liehui kutsuvana. Moista reippautta minusta ei irronnut, mutta laskeuduin rinteen alas. Siellä parasta olivat ehkä vuohet. Ne eivät ihan kiivenneet puuhun, mutta näyttivät, miten yhteispelillä kaikki sujuu.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled
Yhteispelillä onnistuu syöminen.
Untitled
Soutajalle maksetaan paluumatkalla, eli on odoteltavalla samaa kuskia paluumatkalle. Tämä oli muuten naisten bisnes.

Kyliltä pääsee paikallisbussilla noin 15 – 20 minuutissa rannalle. Auringon ja uimisen vuoksi en kuitenkaan sinne mennyt vaan Captain June Sea Turtle Conservation Foundationin vuoksi . Keskusottaa hoivaansa vahingoittuneita kilpikonnia, hoivaa ne kuntoon ja vapauttaa takaisin mereen. Dalyanin joella on vilkas veneliikenne, ja osalla veneistä moottoria ei ole suojattu verkolla, jolloin moottorin lavat voivat osua kilpikonnaan ja halkaista sen kilven. Rikkinäinen kilpi altistaa tulehduksille ja on vaaraksi kilpparin hengelle. Kilven umpeen kasvamiseen menee helposti pari vuotta, ja sen aikaa eläimen on elettävä pienessä altaassa. Yksi kaveri vaikutti pahoinvoivalta. Se ui päin laitaa, kiersi kehää ja vaikutti kilpikonnia tuntemattoman silmissä siltä, että kärsimys oli liian suuri. Muiden kohdalla toivoin vain kilven korjaantuvan mahdollisimman pian. Mutta kuten minulle sanottiin, tyypit elävät kymmeniä vuosia. Parin vuoden hoitojakso on siitä ajasta kuitenkin vain murto-osa. Mutta mitä voimme kilpikonnien hyväksi tehdä? Valitse aina veneretkille vene, jonka moottorin ympärillä on suojakehikko. Ja vieraile Captain Junen keskuskessa ja lahjoita vähän rahaa.

Untitled
Tulin rannalle niin myöhään, että se oli jo tyhjenemässä. Mutta pakko sanoa, että aika kivalta näytti, ja oli myös kaikki tarvittavat palvelut.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled
Eläinambulanssi <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. Ihana hotellin omistaja! Turkkilaiset on kyllä ystävällistä kansaa. Yksin matkustaessa varsinkin naisena joutuu olemaan vähän valppaana, vaikka epäilyt melkein aina osoittautuvatkin turhiksi. En yhtään ihmettele, että kuva innosti reissaamaan tuonne, rupesi kyllä kummasti kiinnostamaan! En ole ennen kuullutkaan koko paikasta. Tuossa iltavalaistuksessa otettu kuva näyttää ihan maalaukselta. Yhden kuvan perusteella olen itsekin innostunut monesta paikasta, esim. Kappadokiasta 🙂 Ja voi kilppariparkoja, sen moottoria suojaavan verkon pitäisi kyllä olla pakollinen kaikille! En ehkä kestäisi nähdä niitä noissa altaissa 🙁

    1. Katselin kuvia eri rantakaupungeista, ja kun kohdalle sattui kuva kalliohaudoista, oli päätös helppo. Tiedän Dalyaniin tehtävän pakettimatkoja, mutta en tiedä, missä pakettiväki asuu. Keskustassa ei ainakana ollut kuin pikkuhotelleja. Juuri tuollaisia kuin omanikin. Miten ihana tyyppi ja näkymä, ja maksoi ehkä jotain 60 euroa yö, jos oikein muistan. Pelkäsin itsekin, miltä kilppareiden näkeminen tuntuisi, mutta tuli hyvö olo, kun tajusin, kuinka hyvää huolta niistä tunnuttiin pitävän. Vain yksi vaikutti siltä, että sillä on paha olla, sikäli mikäli puhun yhtään kilpparia ja ymmärrän niiden vietintää, eli ehkä en.

  2. Enpä ole tästäkään paikasta koskaan ennen kuullut, mutta on kyllä mielenkiintoinen kohde. Minkä maalaisia turistit tuolla enimmäkseen ovat? Tuskin ainakaan suomalaisia. Jaksan aina hämmästellä ja ihastella näitä hienoja kohtaamisiasi paikallisten kanssa, mutta yksin liikkeellä ollessa varmaan ihmisten on helpompi lähestyä ja ryhtyä juttusille. 🙂

    Hienoa työtä tuo kilpparien hoitaminen. Pienet altaat aina vähän kammoksuttaa, mutta toisaalta onhan se vuosi sata vuotiaan elämästä tosiaan ihan pikkiriikkinen aika.

    1. Tiedätkö, en oikein ollut juttusilla muiden turistien kanssa, joten en osaa vastata. Yhden pariskunnan kanssa juttelin kuvassakin olevassa mehubaarissa, ja he olivat muistaakseni brittejä.

      On muuten niin totta, että kun olen yksin, tapaan paljon enemmän ihmisiä. Tiedän, mitä tähän joku sanoisi: yksin matkustava nainen, totta kai miehet tulevat juttusille. Mutta kun en ole kokenut, että minua lähestyttäisiin iskumielessä tai taka-ajatuksin, tai jos niin on, ovat isännät sen hyvin peittäneet. Ehkä yksin olevaa vain on luontevampi lähestyä, ehkä kameran kanssa heiluvalle halutaan näyttää parhaat palat. En tiedä. Kunpa hyvä tuurini jatkuisi ja tapaisin vain tällaisia ystävällisiä ja ihania tyyppejä, joiden kanssa vaikka sitten mennä ikivanhaan hautaan. 🙂

  3. Okei, onhan nämä maisematkin aivan huikean hienot, mutta erityisesti tässä tarinassa on hienoa tuore appelsiinimehu ja tuo kilpparisairaala. Siis aivan mahtavaa että joku vielä haluaa tehdä näin hyviä juttuja viattomien luontokappaleiden eteen, jotka loukkaantuvat muun muassa turismista johtuvista syistä.

    Ja se appelsiinimehu, se nyt ei tarvitse mitään selittelyä. 🙂

    Jotenkin tuo palvelutaso on hämmentävän hyvä, ja mukavaa kun ihmiset jaksavat kävellä sen ekstramailin. Törmäisipä sellaiseen useammin. Pieni ystävällisyys muita kohtaa ei haittaisi. Itseasiassa, maailmasta tulisi sen avulla huomattavasti parempi paikka.

    1. Pyyteetön ystävällisyys on todella harvinaista – paitsi Turkissa. Kohtasin sitä siellä kaikkialla. Ja kun kysyy, miten voin kyllin kiittää, vastataan, että no sano vaikka kiitos turkiksi. Siellä sydän pakahtuu ihmisten hyvyydestä.

      Tuo kilpparisairaala oli jonkin yliopiston alainen. Minun oppaani oli hollantilainen nuorimies, joka oli sairaalassa kesätöissä. Tietenkin sulin kilppareiden ja esittelyn edessä ja sulloin donation-boksiin vähän aikomaani enemmän.