Borneolaista kulttuuria ja must see -paikkoja Sabahissa

Näin Sabahissa paljon sellaista, mistä en kokonaista postausta halua runoilla, mutta mikä ansaitsee tulla kerrotuksi ja ehdottomasti vierailluksikin. Borneolla on vielä paljon voimissaan vanhaa kulttuuria, osittain modernisoituna, osittain turismin myötä muuttuneena, mutta myös ihan ennallaan. Ennen reissuun lähtöäni enemmän kuin yksi kysyi, eikö Borneo ole vielä aika alkeellinen, kehittymätön. Heille vastasin, ettei ole. Se on helppo todistaa oikeaksi. Mutta tiukassa elävät tarinat pääkallonmetsästäjistä, mielellään edelleen puhutaan heimoista, niiden omia kieliä vaalitaan malayn ja englannin lisäksi. Vanhoja tapoja on ehkä vähän nykyaikaistettu sitä mukaa, miten uskonnon vaikutus on vähentynyt. Sabahissa on muuten prosentuaalisesti enemmän kristittyjä kuin muslimeja. Siksikin se poikkeaa melko paljon vaikkapa uskonnollisesta Pohjois-Malesiasta.

Sabahin luonto ja Sabah Tea Garden

Tärkein syy monella matkustaa Sabahiin, on sen luonto. Kerroin kokemuksestani Kiulu farmstayssa, ja sen lisäksi en luontoon tällä kertaa päätynyt, mutta kun pitkin osavaltiota istuin kyydissä, ihailin saaren vihreyttä, Mount Kinabalun rinteitä, vihreän lukemattomia sävyjä.

Sabah Tean teeviljelmät eivät harmikseni olleet yhtä kauniita kuin Cameron Highlandsin, mutta kumpuileva, teepensaiden peittämä maisema on kaunis kaikkialla. Sabah Tean kaikki tee on luomua, mikä tietenkin nostaa sen arvoa. Monia työvaiheista tehdään vielä käsin. Pääsin kurkistamaan tehtaaseen. On aina ilo, milloin oppaan äänestä kuuluu ylpeys omaa kohdetta ja tuotetta kohtaan. Jos ohi ajelet, suosittelen Sabah Tean ravintolan lounasta ja tietenkin pientä kävelyä teeviljelmillä.

Kampung Sumangkap – kongintekijäin kylä

Sabahissa perinteisiin kuuluu soitella kongeja. Eri kokoisia on yleensä rivissä, mutta myös suuria yksittäin. Esimerkiksi Kiulussa perheen poika pantiin soittamaan tädille kaukaa pohjoisesta. Kun meilläpäin oli alakouluaikaan pakko vedellä xylifonilla, pistellään täällä paukuttaen kongeja. Ne eivät siis ole turistiromua (pelkästään, kyllähän niitä matkamuistoksikin myydään). Esimerkiksi myötäjäistyyppisesti on pitänyt kongeja antaa.

Kongintekijäinkylä (Gong making villagena se minulle esiteltiin.) on pieni kylä, jonka pääkadun – oikeastaan ainoan kadun – varrella on vieri vieressä useita kongintekijöiden työpajoja ja samalla tietysti myymälöitä. Osa kyläläisistä tekee toki muutakin työtä, mutta kongeistaan kylä tunnetaan. Sen urheilukentän laidalla on pari-kolmemetrinen kongi, tietysti maailman suurin.

Majoitu kuin ennen vanhaan long housessa

Dusun-heimon tyypillinen rakennus oli ennen vanhaan longhouse, kuin meidän rivitalojemme esi-isä muttei silti. Perheillä oli omat pikku huoneensa, mutta suurin osa askareista tehtiin yhteisillä alueilla, kuin koko talon mittaisessa käytävässä. Naimattomat tytöt nukkuivat aina yläsängyssä, jotta isän oli helpompi pitää siveydestä huolta. Edelleen jossain kauempana viidakossa näitä voi olla asuinkäytössä, mutta niitä rakennetaan myös uusia lähinnä turistikäyttöön. Rungus Long House on yksi replika, jossa voi majoittua. On vaihtoehtona nukkua kuin ulkona yhteisessä tilassa tai saada oma huone. Jos yhtään olisin seikkailullisempi, olisihan tämä taas yksi kokemus.

Honey Farm Village

Jos oli tee luomua, on myös hunaja. Iloisten mehiläisten pesissä sitä syntyy. Mutta mikä mielenkiintoisinta, vanhat keinot tepsivät yhä: ei ollut pesän avanneella ja kennoa minulle esitelleellä naisella suojavermeitä, verkkoja ja mitä lie haalareita, vaan hänellä oli merkillinen savustin pönttö, jossa kookoksen kuorta polttamalla saadaan aikaan mehiläiset hetkeksi tainnuttava savu. En lähtisi kotona kokeilemaan, ehkä jo kookoksen puutteen vuoksi mutta noin muutenkaan. Mutta ihan vahingoittumattomanahan tuo säilyi.

Jokiristeily ja nenäapinat

Borneon-kävijöiden kaksi suosikkia yli muiden ovat yleensä orangit ja nenäapinat. Nenäapinoita näkee yleensä aika vaivattomasti jokiristeilyllä. Onneksi olin nähnyt muutamia Bruneissa, koska sää ei oikein ollut suosiollinen tällä kertaa. Oli minulla sadekamat ja kaikki, mutta ajattelin, että eivät kai apinatkaan niin hulluja, että kaatosateessa olisivat joenpenkalla pätsästelemässä. Myöhemmin kuulin muilta reissunaisilta, että joella todella on elämää ja nenäkkäät tulevat hyvinkin esille. Mutta joskus luonto on arvaamaton. 

Kota Kinabalun paras paikka katsoa auringonlaskua

Oli ihana tavata parin vuoden tauon jälkeen viime kerran opastani, josta tuli niiden päivien aikana ystävä. Näimme ensin pikaisesti ostarilla limulla ja toisen kerran ajan kanssa juuri ennen auringonlaskua. Ja paikallinenhan tietenkin tietää, missä auringonlasku on kotikaupungissa parhaimmillaan. Saanko esitellä Kota Kinabalun parhaan auringonlaskumestan: Grandis hotellin kattoterassi. Sieltä saa 38 ringgitillä (noin 8,50 euroa) myös auringonlaskun katsomiseen kaksi lasia viilentävää valkoviiniä.

Jos auringon laskettua tekee mieli jatkaa maljan nostamista, on Waterfrontin alue ainakin siihen tarkoitukseen sopiva. Se on terasseja toinen toisensa vieressä. Kun Ramadan tänä vuonna toukokuun lopussa alkaa, saattavat maallistuneet muslimitaustaisetkin löytää täältä. “Sanokaa minua Jamesiksi”, saattaa joku taas sanoa. Silloin ei kukaan ulkopuolinen tiedä muslimimiehen rikkovan sääntöjä.

Sabah Fest

Koko toukokuu on osalle borneolaisista yhtä kuin bilekuukausi. Se on entisaikojen sadonkorjuujuhlien jäänne. Ei-muslimit ja maallistuneet muslimit kertovat avoimesti, että toukokuussa juodaan (ja paljon). “Katso nyt, miltä minä näytän”, sanoo ystäväni ja osoittaa silmänalusiaan, “en näytä tältä tavallisesti.”

Sabah Fest on osa virallista ohjelmaa. Se on lähinnä kulttuuria. Sain etukäteen vähän erilaisen käsityksen tilaisuudesta. Odotin väenpaljoutta, ruokakojuja, esiintymislavoja ja sitten illan päätteeksi pääesiintyjää, joka minun iltanani oli musiikkiteatteria. Mutta kaikki musiikki- ja tanssiesitykset järjestettiin pääoven edessä. En oikein tiennyt, missä pitäisi olla katsomassa. Mutta olin sitten oikeassa tai väärässä paikassa, esitykset olivat kiehtovia. Ei tullut pienintäkään myötähäpeän tunnetta, kuten taannoin paikallisessa kulttuurikeskuksessa. Nämä nuoret esiintyjät nauttivat ja osasivat. Suosikkejani olivat muusikkonaiset, joiden ilonpitoon ei voinut kuin yhtyä.

Lauantai on Sabah Festin muodollisiin päivä. Silloin paikalle tulivat kaikki tärkeät (ja minä). Sabahin alueen päällikkö tuli poliisisaattueessa. Oli hauska seurata, miten hänen tuloonsa valmistauduttiin, miten rivit oikaistiin, ryhti korjattiin ja ehkä osa otti rinnat vähän paremmin esille kuin aiemmin. Kyselin vähän, mikä meininki on, ja kuulin, että tällaisissa asioissa Borneolla ollaan muodollisia. Kun on johtaja paikalla, ovat muutkin ministereitä vastaavat hallintoihmiset.

Jäin minä teatteriakin seuraamaan. Enhän minä siitä sanaakaan ymmärtänyt, mutta kummasti vain juonesta jotain sai irti: rakkautta, miehiseen seikkailuun lähtemistä ja naisen jättämistä odottamaan, miehistelyä ja lisää rakkautta.

Pitäisi useammin reissussa osallistua erilaisiin tapahtumiin. Sabah Fest sen taas todisti.

Sunday market

Kaikki osallistuvat sunnuntaimarkkinoille. Kaikki. Paikalliset tulevat mummokärryineen vihannesostoksille siinä kukonlaulun tuntumaan ja turistit heräiltyään iltakaljoista. Tähtäsin johonkin siihen väliin, kun seiskan tienoilla kipitin markkinoille. Eihän näissä mitään erityistä, aika samanlaiset kuin muutkin markkinat, mutta toisaalta onhan näissä aina viehätyksensä: tällaista on arkielämä. Markkinat eivät suinkaan turistikrääsää tulvillaan, vaikka onhan sitäkin. Sunnuntaimarkkinat ovat kotakinabalulaisten Anttila ja Maksimarket.

Tein mielenkiintoisia löytöjä, vaikkapa langattomat mikrofonit, joita myyjä antaumuksella esitteli. Kun laulu ei ottanut loppuakseen, jatkoin matkaa. Hedelmät ja vihannekset olivat säntillisissä riveissä, ja mieleni teki ostaa ananas tai pari, mutta ei ollut kunnon veistä, jolla saisin ne syötävään kuntoon. Yhden ananaksen ostin – mehuna. Siitä leikattiin päätty pois, survottiin sähkövatkaimen kakkuvispilät sisään ja päristeltiin ananas mehuiksi. Kätevää!

Olin vähän pelännyt, että näilläkin markkinoilla myytäisiin jotain elävää. Kalat pussissa eivät olleet vielä liian paha, vaikka juuri olin lukenut kalojen tunne-elämästä. Mutta sitten, vimeisellä käytävällä, siellä ne olivat: kissan- ja koiranpennut pienissä häkeissään, kuumassa, vain jokin tuuletin hönkimässä vieressä. Kunpa eläintenpito muuttuisi jonain päivänä näissäkin maissa. Toisaalta hyötyeläimet laiduntavat enimmäkseen paremmissa oloissa kuin suomalaiset heimolaisensa. Piti taas vain kovettaa itseni. 

Osa kohteista kuului blogimatkaani, osa ei