Type and press Enter.

Marraskuun treffivinkki: Bistro Sinne ja ihan pimeä illallinen

Kun yksi aisti poistetaan käytöstä, muut vahvistuvat. Kun ei näe kunnolla ruokaa, jota syö, voi hahmottaa muotoja, mutta ei ainesosia. Silloin on pakko vain antautua makuaistin vietäväksi. On luotettava, että lautasella ei ole vihreää limaa tai paistettua kengänpohjaa – ja niitä tuskin tarjoaa Bistro Sinne, yksi niistä harvoista ravintoloista, joka on saanut Helsingin Sanomien ravintolakriitikolta täydet viisi tähteä. Bistro Sinne järjestää koko marraskuun keskiviikoisin (sekä itsenäisyyspäivänä) Ihan pimeetä -illallisia, joilla syödään kolmen ruokalaijin yllätysmenu (itsenäisyyspäivänä viiden) kynttilänvalossa, muuten lähes pimeässä ravintolasalissa.

Kynttiläillallinen jo itsessään on aika romanttinen treffeille, mutta kun kumpikaan ei tiedä, mitä lautasella on, yhdessä olemisen kokemus vahvistuu. Ihan väkisin syntyy muutakin keskustelua ruoasta, kuin että onko hyvää. Huomasin myös syöväni hitaammin ja oikeasti maistelevani jokaista suupalaa saadakseni selville, mitä syön. En vaikuttanut siltä, kuin olisi viikon nälässä pidetty, kuten yleensä, sillä olen aika vikkelä liikkeissäni, kun saan ruokaa eteeni. (Tätä en pitäisi erityisenä treffivahvuutenani.)

Bistro Sinne on vähän syrjässä Porvoon vanhasta kaupungista. Autoilevalle sijainti on helppo, ja pysäköintitilaa on ihan kulmalla. Minulla oli ihan itse luomani käsitys, että pimeässä on myös hiljaista. Hämmästyin, kun jo ovelle kuului ravintoloille tyypillinen puheensorina, melkein kuin ihmiset puhuisivat jopa vähän kovempaa, kun eivät kunnolla näe toisiaan. Oma pöytämme oli ihan keittiön vieressä, mikä omalla tavallaan oli kiinnostavaa, kun saattoi seurata kokkeja työssään, mutta lämpölamppujen punaisessa hohteessa oli myös enemmän valoa kuin muualla ravintolasalissa. Vinkkinä sanoisin, että pyydä pöytä kauempaa keittiöstä. Pimeä on parempi. 

Bistro Sinne

Bistro Sinne

Koska menu on joka viikko erilainen, voin kertoa, millaisia ihan pimeitä havaintoja tein ruoasta.

Alkudrinkissä maistui selvästi mustaherukka. Sen kaveriksi tuli pian ensimmäinen makupala, keittiön tervehdys. Se oli minusta vähän arancini-tyyppinen: riisiä ja juustoa. Muoto oli kuitenkin kuin lihapullalla, mutta rapsakka kuori, ei lihaa. Leipiä oli kahdenlaisia, pieniä rieskan ja keksin risteytyksiä ja tavallisen tuntuista, mutta superhyvää. Levitteessä ihan kuin olisi ollut kahta eri asiaa, toinen jotenkin marmeladimaista, mutta ei makeaa. (Oli siinä: vaahdotettua valkuaisvoita ja graavattua keltuaista.)

Alkuruoasta kerrottiin sen olevan Sinnen versio perinneruoasta. Taikinakuori siinä oli selvästi, ja riisiä. “Karjalanpiirakka!” hihkuin riemuissani. Mutta siinä oli muutakin, jonka mausta en saanut selvää, jotain lihaa. Ehkä sittenkään ei karjalanpiirakka. “Mutta mitä nämä möykyt on?” Ne olivat sieniä. Varma vastaus.

Pääruoassa oli pötköjä ja jotain suikaleita. “Ei tämä suikale olekaan pekonia”, kuului vähän pettynyt ääni pöydän toiselta puolelta. “Onko tämä hillosipuli?” Mitä tämä pyre on? Mutta onko tämä lihaa vai kalaa? “Onko tämä jokin versio kalakukosta?” Näin hämääntyy ihminen pimeässä: ei tiedä, syökö lihaa vai kalaa. 

Jälkiruoan kohdalla kerrotaan, että tarjolla on joka viikko suomalaista ruokaa. Joka viikko on oma teemansa, oma kaupunkinsa. Vasta silloin aloin kuunnella tarkemmin musiikkia. LippulauluEvakonlaulu! No nyt, me ollaan idässä! Mutta mitä oli jälkiruoka, jossa leivosta kehotettiin käyttämään lusikkana? “Mulla on tässä tällainen lötkö!” “Ei mulla ole! Kaikki on samaa.” “Ai?” “Tässä on jotain kasvia ja jotain, mikä rouskuu hampaissa.” “Aika makeaa on.”

Haluatko nähdä, mitä lautasilla oli? Näyttääkö samalta kuin ehkä keskusteluistamme kuvittelit?

Bistro Sinne
Ei ollut arancini, oli karjalanpiirakka.
Bistro Sinne
Karjalanpiirakka sen sijaan oli sultsina tryffelirisotolla täytettynä. Lisänä oli paahdettua herkkusientä, ilmakuivattua peuraa ja persiljanverso.
Bistro Sinne
Pääruoka on karjalanpaisti, eli ei ollut kalaa vaan nauta-possurulla, porkkanapyrettä, paahdettua porkkanaa ja pikkelöityä sipulia. Kuvasta puuttuu kastike, redusoitu lihaliemi.
Bistro Sinne
Jälkiruoka oli viipurinrinkeli eli rinkelitanko, valkosuklaavaahtoa. villivadelmia, kristallisuklaata ja kuningatarsiirappia. Hampaissa siis rouskui kristallisuklaa, ja kasvit olivat kauniita. Sääli, että pimeässä niitä ei voinut nähdä.

Ruoan kanssa paritetut viinit maistuivat erinomaisesti siinä missä ruokakin. Alkuruoalle oli ranskalaista chardonnayta, pääruoalle pinotnoirmaisen kevyttä saksalaista punaviiniä tarjoiltuna ihanasta pallomaisesta burgundilasista (kansikuva), ja jälkiruokaviini oli jotain muuta kuin äkkimakea tokaji. Italialainen poreileva viini oli tuoksultaan herkullinen, maultaan makea ja raikas. Se kuitenkin vaatii seurakseen ruokaa. Ihan tuollaisenaan ei viinisieppokaan lasillista enempää joisi. 

Ihan pimeetä -illallisessa on pimeyden lisäksi toinenkin erikoisuus: asiakas maksaa dinneristään mitä haluaa. Juomat maksetaan listahinnan mukaan. Meidän mielestämme sopiva hinta oli 45 euroa syöjää kohti. Päätettyämme hinnan, kysyin, mitä ihmiset yleensä maksavat. “Kaikkea 50 sentin ja 50 euron väliltä”, vastasi keittiömestari Niko Lehto. Tästä sainkin mietittävää kotimatkaksi. 50 senttiä! Mikä ihmisiä vaivaa?! Romanttinen deitti-iltahan olisi voinut vielä jatkua vaikka kävelyllä käsi kädessä tunnelmallisessa Porvoon vanhassa kaupungissa…

Yhteistyössä Bistro Sinnen kanssa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. Kun ensimmäisen kerran luin tällaisesta pimeäruokailusta kävi mielessä, että uskaltaiskohan sinne lähteä ja siihen se sitten oikeastaan jäi. Mutta juttusi perusteella kannattaisi ottaa riski ihan sen hauskuuden vuoksi. Ja voihan olla, että sitä löytäisi aivan uusia makumaailmoja kun ei pääse nirsoilemaan ruoan ulkomuodon vuoksi. 😉

    1. Sinnessä saattoi varausvaiheessa sanoa, onko ruoka-aineita, joille on allerginen tai jotka ovat nou-nou. Tämä mahdollisuus vähentää pelkoa saada lautaselle jotain, mistä oikeasti ei pidä. Ja kuten huomasit, annokset olivat valossa nähtynä ihan huippukauniita! Suosittelen kokeilemaan!

  2. Tämä on kyllä mahtava konsepti! Kävimme vastaavalla illallisella, kun Sinnellä oli sivutoimipiste Helsingissä. Silloin sali todellakin oli pilkkopimeä ja tarjoilijat suunnistivat pienten taskulamppujen avulla. Ruoka-aineita oli todella vaikea tunnistaa ja yllätyimme monta kertaa, kun illallisen lopuksi saimme menun eteemme. Mieskin oli tainnut syödä sieniä, vaikka ei niitä vapaaehtoisesti lautaselleen laita. 😀

    Onneksi ne 50 sentin asiakkaat ovat taatusti vähemmistössä, hyvän ruuan ystävät maksavat varmasti myös hyvän hinnan ja osaavat arvostaa illallisen eteen tehtyä työtä. Näin haluan uskoa.

    1. Minä olin vähän hämmästynyt, että valoa oli näinkin paljon. Silti annosta ei pystynyt hahmottamaan niin paljon, että olisi tiennyt varmasti, mitä syö. Tuollainen pilkkopimeä olisi kiva myös kokeilla.

      Minäkin uskon, että ilmaiseksi syöjät ovat pieni vähemmistö. Onneksi. Kyllä keittiömestarikin sanoi, että kivistäähän se, kun kaksi päivää tekee esivalmisteluja ja asiakas ei enempää arvosta saamaansa elämystä. On helppo häntä ymmärtää! Mutta jos edes joskus käy ravintoloissa, tietää, mitä hyvä ruoka keskimäärin maksaa – ja haluaa myös maksaa.

  3. Tuo on kyllä niin hämmentävää, miten pieleen voi arvata tuttujakin ruokia 🙂 Pimeässä ei ole tullut vielä ruokailtua, mutta Sinne Helsinki on pariinkin otteeseen testattu ja hyväksi havaittu. Yllättävän samantyylisiä annoksia tarjoilee myös Finnjävel – ihan valoisassa tosin ja onneksi, sillä ovat todella kauniita nekin.

    1. Puolustaudun sillä, että olivat kuitenkin aika tuunattuja perinteisiin Suomi-ruokiin verrattuna. 🙂 Mutta oli kyllä mainio kokemus.