Type and press Enter.

Baskimaa maisemia rakastavalle

Ajatus road tripista Baskimaassa oli houkutteleva. Mietinhän minä toisaalta, onko tässäkään projektissani mitään järkeä, lähteä nyt Pohjois-Espanjaan ajelemaan talvella, mutta onneksi luotin intuitiooni. Talvi oli oikeastaan hyvä aika: vähemmän turisteja, enemmän parkkipaikkoja, vähemmän ruuhkia, halvempia hotelleja. Niinpä vuokrasin auton, sain suloisen, laiskan, tehottoman, ketterän Fiat 500:sen ja lähdin nautiskelemaan maisemista. 696 kilometriä me yhdessä ajeltiin, minä, Fiat ja Google mapsin korvaamaton nainen. 

Liikenne Baskimaassa on paljon siistimpää kuin esimerkiksi Italiassa. Vauhdit ovat maltillisempia, ohitukset ovat järkeviä, puskurissa hengittäjiä ei juuri ole, vaikka viimeisimpiin pikkuinen autoni kyllä vuoristoteillä olisi jopa antanut aihetta. Baskimaa on sen verran pieni, että päivämatkat kaupunkien välillä tuskin ovat kahta tuntia paljon pidempiä. Kaksi päivää käytin itse kyllä oikeastaan pelkkään ajelemiseen kauniiden maisemien ja myrskyisten rantojen etsimiseen. Silloin ajelutunteja saattoi tulla enemmän. 

Baskimaa

Baskimaa

Baskimaa

Baskimaa

Jo ensimmäisellä etapilla Bilbaosta Vitoriaan tiesin intuitioni olleen oikeassa. Karujen vuorten rinteillä värit olivat kuin ruskassa. Oli sumuista. Pilvet roikkuivat alhaalla, vaikka tie ei kulkenut korkealla. Oli kaunista. Ainoa, mitä jäin harmittelemaan siinä ja myöhemminkin, oli kaistojen kapeus ja pysähtymispaikkojen mahdottomuus. Jäi niin monta tämän olisin halunnut ottaa -kuvaa saamatta. Bilbaoonkin olisi saanut monta kulmaa, koska tuntui, että suurimman osan reilun tunnin matkasta kiersin vain kehää kaupunkia kiertävillä teillä. 

Matka Vitoriasta Rioja Alavesaan oli uskomaton. Valitsin vuorten yli kiertävän reitin, vaikka minulla oli kiire. Se oli sattunut jäämään Googleen päälle, kun reittiä katselin. Onneksi. Olisin muuten menettänyt yhden kauneimmista koskaan ajelemistani reiteistä. Palasin seuraavana päivänä ajan kanssa, kun lumet olivat sulaneet. Kyllä vain, kun aamulla ajelin, penkat olivat kilometrin korkeudessa valkoiset. Tie onneksi oli kuiva, koska olisin Fiiuni kanssa ollut muuten melkoisissa vaikeuksissa. Talvirenkaita kun ei luonnollisesti ollut. 

Baskimaa

Baskimaa

Baskimaa

Baskimaa

Entä sitten laaksot viinitarhoineen, kirkontorneineen, muurien ympäröimine pikkukylineen? Jonkinlaisen sielunmaisemani löysin täältä. Rioja Alavesa on aivan uskomattoman kaunis myös talvella. Värit ovat erilaiset kuin kesällä, mutta vihreän eri sävyjen sijaan nyt saattoi nähdä lukemattomia ruskean sävyjä. Aina en malttanut pysyä pääteillä tai edes niillä astetta pienemmillä. Saattoivat autoa palauttaessani miettiä, miten olin sen mutaiseksi saanut. Mutta kun näin paikan, josta oli kuva saatava, mieluummin vielä vähän lähempää. Siinä sitten saattoi vähän muta roiskua, vaikka en minä mitään off roadia viljelmillä ajellut. 

San Sebastianissa ollessani nousi myrsky. Joen suulla aallot nousivat kauhuleffamaisen korkeiksi, ja samanlaisia näin, kun lähdin rantaa pitkin kohti länttä. Baskimaan rannikko on jylhää ja karua. Siellä täällä on pieniä hiekkarantoja ja näillä hurjilla aalloilla taiteilevia surffareita. Rantatiellä usein sisempi kaista menee hetken verran tunnelissa ja tie kiemurtelee vuoren rinteellä. 

Biskajanlahti

Biskajanlahti

Biskajanlahti

Biskajanlahti

Game of Thronesin myötä turistien hurjaan suosioon on noussut Gaztelugatxe. Se on pieni luonnon muovaama saari, jolle noustaan 230 porrasta. Mutta ennen kirkolle pääsyä on 2,5 kilometrin kävely parkkipaikalta alamäkeä – ja paluumatkalla ylämäkeä, luonnollisesti. Puhelimeni kuntoilusovellus oli laskenut minun tällä matkalla nousseen 48 kerrosta. Kertonee siis jonkin verran rinteenkin jyrkkyydestä. Sää vaihteli todella lyhyessä ajassa. Lähestyin kirkkoa vielä kauniissa auringonpaisteessa, aloittaessani kapuamisen oli jo harmaata, paluumatkalla tuuli alkoi enteillä myrskyä, ja rinteessä alkoikin jo sataa. TV-sarja on minulle täysin vieras, vain nimeltä tuttu, mutta paikka uskomattoman kaunis. Kesäisin kuulemma autoja on tien varsilla holtittomasti, koska tulijoita on massoittain. Toisin oli nyt. 

Gaztelugatxe

Gaztelugatxe

Gaztelugatxe

Gaztelugatxe

Gaztelugatxe

Gaztelugatxe

Gaztelugatxe

Baskimaa on luonnon puolesta alankoa, vuoristoa ja merenrantaa. Siihen mahtuu pienelle alueelle valtavasti. Kapeilla vuoristoteillä en itse haluaisi matkailuautolla välttämättä ajella, mutta Baskimaa nosti silti minulla taas matkailuautokuumetta. Vapaus mennä, mihin nenä näyttää, tuntuu niin huumaavalta ajatukselta, ja sesongin ulkopuolella leirintäaluepaikkaakaan ei tarvitse luultavasti varata. 

Gaztelugatxe

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

18 comments

  1. Seuraan Game of Thronesia, enkä tiennyt, että tuo paikka on jossain ihan oikeasti olemassa! Mahtavat portaat ja upeat, jylhät maisemat!

    Talvimatkailussa on tosiaan puolensa, ei tarvitse julmetussa ryysiksessä jonotella/seisoskella/menettää hermojaan.

    1. Joo, siellä se on. Luonnon muovaama saari, eli ei edes siinä ihmisen kädenjälkeä. Portaat tietty. Varmaan sarjan ystäville tuo on melkoinen pyhiinvaelluskohde. Minä näin kuvan jossain ja vasta selvitettyäni, mikä se on, törmäsin tietoon kuvauspaikasta. Ehkä reilut parikymmentä ihmistä kaikkineen näin kävelymatkalla, portaissa ja kirkolla. Talvi tosiaan on aika hiljaista tuolla. Sää oli ollut myrskyinen ja sateinen, että sekin varmaan vähensi. Mutta jotenkin paikka ehkä saattoi olla vaikuttavampikin vähän huonommalla säällä, kun meri löi voimalla rantaan.

  2. Näkemisen arvoisia maisemia. Roadtripit (ja junamatkat) kannattaa aina. Talvi on tosiaan siitä hyvä aika matkustaa etelä-Euroopan maihin kun on vähän turisteja eikä tarvitse tungeksia tai jonottaa niin kuin keskikesällä

    1. Sään puolesta tietty nyt ei ollut ihan paras aika, mutta muuten kyllä. Harvaa päivää sää kuitenkaan suorastaan pilasi. Sadetakilla pärjäsi hyvin. Omalla autolla pääsee kyllä helposti paikkoihin, jotka junailijallakin jäävät näkemättä.

  3. Tuolla on kyllä hurjan kaunista! Me kävimme viime pääsiäislomalla viimeksi Baskimaalla ja pyörähdettiin Gaztelugatxellakin, mutta silloin porukkaa oli niin paljon, ettei huvittanut lähteä kiipeämään portaita. Enpä tiennyt, että se on GoT:sta tuttu, en katso sarjaa. Seudulla on vaikka mitä kiinnostavaa, listasin joitakin käymiämme paikkoja tänne: http://www.anskubcn.com/urdaibai/

    1. Tuota Urdaibai-juttuasi katselinkin enne matkaa. Ihastuin ikihyviksi siinä olleisiin paikkoihin ihan vain kuviesi perusteella. Muistaakseni siitä sain idean, että haluan ajalla yhden päivän vain pitkin Biskajanlahden rannikkoa. Minäkään en GoT:ia ole katsonut, mutta yhteydeltä Gaztelugatxeen ei voinut välttyä, kun googlailin paikkaa. Oli se vaikuttava!

  4. Luin otsikon ja totesin ääneen “minä minä minä” :D. Ja siis aivan todella mageen näköisiä paikkoja! Ehkä itselleni kohde sopisi parhaiten lähempänä kesää, mutta onhan siinä puolensa, että paikka ei ole niin täynnä turisteja talvella. Tulipahan taas matkakuume (ihan kuin se koskaan olisi mihinkään väistynyt).

    1. Kevät voisi olla ihanaa aikaa. Mutta kaikessa on puolensa. Minusta oli ihanaa, kun oli niin rauhallista. Rioja Alavesasta paikalliset sanoivat, että heille kaikki vuodenajat ovat kauniita, koska viinitarhatkin muuttavat vain muotoaan ja väriään kauden eri vaiheissa. Baskimaa oli kyllä kaunis, voi mahdoton.

  5. Heti kun tuo paikka GoT:ssa vilahti, oli pakko tsekata sen sijainti! Siitä lähtien Bilbaon lentojen etsintä on ollut hakukoneissa kuumana 😀 Ihania maisemia, tuolla olisi mukava huristella 🙂

    1. On vissiin vana jotain 35 kilsaa Bilbaosta. Tulin muualta ja jatkoin muualle, joten en osaa etäisyydestä sanoa. Komea oli, kannatti ehdottomasti käydä kiipeämässä.

  6. Mulle iski Dubrovnikissa halu katsoa ensimmäistä kertaa Game of Thrones -sarja, olin pitkään ollut silleen ettei sarja kiinnosta minua. Vanhakaupunki kuitenkin oli niin siisti, niin innostuin katsomaan sarjaa. Olisi kyllä hauska päästä käymään noissa sunkin maisemmissa fiilistelemässä sarjaa – en tiennytkään näin hienosta paikasta! 🙂

    1. Ai sitä on kuvattu Dubrovnikissakin? Minulle koko sarja on nimeä lukuun ottamatta täysin vieras. Gaztelugatxe on mukana tuotantokaudella 7. Sen luin netistä sitten vasta, kun ensin olin nähnyt kuvia paikasta. Minulla usein jokin yksittäinen kuva voi herättää matkainspiraation.

  7. Näistä kuvista tulee mieleen oma soolomatkani San Sebastianiin ja Bilbaoon. Liikuin julkisilla, mutta ajankohta oli helmi/maaliskuussa, jolloin osui kosteat ja tuuliset kelit. Olo oli myös vähän orpo yksinään, vaikka pintxo-pystybaareihin onkin kivempi mennä yksin kuin perusravintoloihin.
    Silloinkin nautin upeista maisemista mutta harmaa keli veti mielen vähän apeaksi.

    1. Eli aika samoilla fiiliksillä ollaan kulmilla oltu. Minulle osui muutama ihana aurinkopäivä. Niinä omakin mieli oli valoisampi.

  8. No nyt on huimia maisemia! Eikö jännittänyt yhtään ajella tuolla? :O Jotenkin tuo harmaa sää saa kyllä noihin maisemiin ihan omanlaista tunnelmaa, varsinkin tuo Game of Trones -paikka näyttää ihan mielettömältä, että ihan jo sen vuoksi olisi päästävä Baskimaahan. Ja huom. en ole kyseistä sarjaa katsonut jaksoakaan, mutta onneksi tuota maisemaa saa ihailla muutkin kuin sarjan fanit. 🙂

    1. Baskimaan liikenne oli niin siistiä, että ajelu tuntui oikeastaan aika kivalta. Olisin nauttinut toki enemmän, jos autossa olisi ollut tehoa enemmän kuin ruohonleikkurissa, mutta mitä otin halpisauton. No sitä, että otan sellaisen aina, kun en halua autoiluun laittaa rahaa enempää kuin on tarpeen. Sitä paitsi auto oli söpö, mutta se taas ei liittynyt yhtään tähän. Oikeastaan se kyllä jännitti, onko lumisilla osuuksilla liukasta, koska talvirenkaattomuus ja vuoristo, mutta ei ollut. Minullekin sarja on nimeä lukuunottamatta täysin vieras, mutta Gaztelugaxe ei tarvitse sarjaa tehdäkseen vaikutuksen. Se oli omalla tavallaan todella ainutlaatuinen.

  9. Hei, kiitos hienoista kirjoituksista Baskimaasta. Hyvin osaat kuvata tunnelmat. Terveisin Veikko

    1. Kiva, että kommentoit! Joistain paikoista on helppo kirjoittaa. Paikoitellen Baskimaa oli juuri sellainen, varsinkin maisemat.