Koska Aruba on saarena pieni ja ilmeisen helposti ja nopeasti kierrettävissä, vuokrasimme skootterin. Olimme jo etukäteen sähköpostilla yhteydessä Georges-vuokraamoon (noin 500 metriä satamasta), mutta unohdimme Curacaolta soittaa vahvistukseksi. Haluamaamme skootteria ei sitten ollut saatavilla. Mikäs siinä, otimme ainoan jäljellä olevan, sidoimme rantakassin mustekalavirityksellä takaritsille ja hyppäsimme kyytiin. Kunnon kypärään tottuneelle rautapotta tuntui vähän hirvitykseltä, mutta täällä sentään suoraan tarjottiin kypärät molemmille eikä annettu ymmärtää tosimiehen ajavan ilman.
Sää oli mitä mainioin ajelemiseen, liikenne siistiä eikä mitenkään erityisen vilkasta. Vasta takaisin laivaan palattuamme näimme varoitusjulisteet siitä, että missään nimessä ei suositella skootterien vuokraamista suuren onnettomuusriskin vuoksi. Onneksi emme nähneet varoitusta etukäteen. Tuskin se olisi päätökseen vaikuttanut, mutta olisi voinut latistaa tunnelmaa. Oranjenstadin keskustassa oli jonkinlainen onnettomuusmittari. Viime vuoden lukemat olivat aika surkeat, mutta tänä vuonna kuolleita taisi olla vähemmän. (Ehkei ollut kuolonkolarimittari sittenkään.)
Vuokraamon kaveri piirsi karttaan reitin, jota ajelemalla saari olisi pariin tuntiin koluttu. Meillä kuitenkin oli suunnitelma: rannalle! Sitä ennen kuitenkin pieni ajelu majakalle (Californian lighthouse). Curacaolla yritimme parillekin majakalle, mutta joko emme löytäneet oikeaa tietä tai sitten perille ei ollut ylipäätään mahdollista ajaa autolla. Nyt oli parempi tuuri. Tie saaren länsikärkeen majakalle kulki pitkin merenrantaa toisin kuin Curacaolla, jossa merestä saattoi silloin tällöin nähdä vain vilauksen.
Vaikka skootterissa ei varsinaisia off road -ominaisuuksia olekaan, suuntasimme majakalta polkuja pitkin rantaan. Niin pitkälle hotellit eivätkä asutuskaan olleet yltäneet. Piti vain varoa maaston lisäksi liskoja, joita skootterin pärinä ilmeisesti oli häirinnyt. Niitä kipitti polun poikki hyvinkin parikymmentä.
Aruba tuntui muutenkin erilaiselta kuin Curacao, vauraammalta ehkä? Curacao ainakin oli selvästi luonnontilaisempi: pitkiä matkoja ei ollut lainkaan muuta jälkeä ihmisestä kuin rakennettu tie. Aruballa sen sijaan tien varret olivat joko hotellien, ravintoloiden, matalien ostareiden tai omakotitalojen reunustamia. Jos rakennuksia ei ollut, tienvarret olivat lähes kasvittomia. Pusikkomaista tienvarsikasvillisuutta ei ollut lainkaan. Talotkin olivat selvästi suurempia, paremmin hoidettuja ja suoraan sanottuna kalliimman oloisia. Moni näytti muuten olevan myynnissä. Hmm, lomaresidenssi Aruballa?
Suosituin alue näytti olevan Palm Beach -ranta. Tieltä ei nähnyt edes merta valtavien hotellirakennusten takaa. Tien toinen puoli oli vieri vieressä ravintoloita, baareja ja kauppoja muutaman kilometrin matkalla. Suurimpien kansainvälisten hotellien kohdalla oli myös varsin hyvin varusteltu ostari. Fodor’sin mukaan Karibian, ehkä koko maailman, paras ranta, Eagle beach olisi vähemmän rakennettu. Tripadvisorin mukaan Eagle Beach/Palm Beach (ei oikein tiedä, mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu) on maailman kolmanneksi paras. Niinpä etsimme sen. Rannan puolella oli vain jokunen hotelli. Muuten näkymä tieltä merelle oli täysin avoin. Hiekkarantaa jatkui kilometrejä.
“Inhabited since the year 1000, Aruba is an island rich in history and culture. Eagle Beach is an idyllic Caribbean beach, with white sands and turquoise waters, and is frequented by water sports enthusiasts. Palm Beach, on the island’s west side, offers perfect swimming conditions and powdery sand. Those more concerned with conditions under the waves won’t want to miss the wreck of the torpedoed tanker Pedernales, a popular diving site. Aruba is only 20 miles long, thus easily explored by bike or moped.” (Fodor’s)
Mutta miksi haaveilen rantalomista? Mielelläni kävelen pitkin vedenrajaa tunnin–puolitoista, mutta rannalla maatessani alan turhautua. Varsinkin risteilyillä, kun samassa satamassa ollaan vain yksi päivä, alkaa tuntua, että todellakin haluan nähdä paikasta muutakin kuin yläpuolella huojuvan palmun, vaikkei siinäkään varsinaisesti mitään vikaa ole. Pidemmässä ajassa ehkä voisin keskittyä vain kuuntelemaan meren kohinaa?
Koska olin antanut itselleni kertoa, että Oranjestad, Aruban pääkaupunki, olisi söpö, että siellä olisi vaaleanpunaisia taloja, aloin rannalla valittaa, että on tylsää. Ei auttanut miehenkään kuin nousta tuolista, vetää kypärä päähän ja suunnata skootteri kohti kaupunkia. Taisi kyllä mutista jotain siihen suuntaan, että etkö juuri tällaista ollut toivonut… Joo joo, mutta nyt hanaa kohti uusia seikkailuja. Mutta missä se söpö keskusta on? Ei löytynyt. Ei kertakaikkiaan löytynyt. Ainoita vaaleanpunaisia olivat satamassa sijaitseva prinsessalinnan ja kermakakun risteytykseltä näyttänyt ostari ja parlamentti. Muutama kortteli sataman ympäristössä (lähinnä kauppoja toisensa vieressä ja pari ostaria) oli sievää, mutta tämän fasadin takana kaupunki levittäytyi varsin vaatimattomana – mutta ihanan aitona. Harmi, että ei ollut aikaa tutkia kaupunkia kovinkaan hyvin.
Rantalomailuun, ilmeisesti snorkkelointiin, leppoisaan oleiluun lämpimässä – näihin voisin hyvinkin suositella Arubaa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi saaressa varmasti ollut kierreltävää useammallekin skootteriretkelle. Rantaa käveltäväksi olisi kilometritolkulla. Paratiisin arvonimeä en sittenkään olisi Aruballekaan valmis antamaan. Ainakaan yhdessä päivässä en tavoittanut siellä juuri mitään aitoa. Sitä kuitenkin myös paratiisilta toivoisin.
Vielä pari kuvaa Oranjestadista laivan kannelta näpättynä:
2 comments
Aina kiva nähdä kuvia Arubalta. Kaipaan takaisin.
Olen itse ollut vain osana Karibian risteilyä. Ehkä tuollaiselle saarelle voisi joskus mennä oleilemaan vaikka viikoksi. Onhan valkoinen hiekka ja turkoosi meri aika kiva kombo.