Type and press Enter.

Antananarivo ja pari sanaa keräysvaatteiden päätymisestä markkinoille

Antananarivon tiet on rakennettu ailloin, kun kaupungin kadut eivät pullistelleet autoja. Kadut ovat kapeita, niiden kantokyky on äärimmillään, ja ruuhkat ovat melkoiset. Liikenneongelmia ei lainkaan helpota se, että kaupunki on rakentunut rinteeseen. On ala-, keski- ja yläkaupunki. Taloudellinen hyvinvointi näyttäisi lisääntyvän, mitä korkeammalle mennään. Ainakin talot kasvavat ja siistiytyvät.

Ensimmäisen yön hotellimme Brajas (***) oli jossain keskikaupungilla. Söimme lounaan siinä, koska ei ollut mitään tietoa, mihin mennä ja missä uskaltaa syödä. Afrikka ja vatsani ovat aina olleet vähän huono yhdistelmä. Ei ruoassa moittimista ollut, ja Réunionin kalliiden hintojen jälkeen oli mukava lueskella ruokalistaa, jolla kallein annos maksaa kuusi euroa.

Läheiselle Avenue de l’Indépendancelle  ja sen kulmille annettiin siunaus lähteä kävelemään, kunhan tulemme ennen pimeää takaisin. Kännykät kehotettiin jättämään, ottamaan mukaan vain välttämättömät rahat, ja kameroista luvan sai vain oma minijärkkärini, jos pitäisin sitä kaulassa ja samalla koko ajan kädellä kiinni. Tällainen alkoi jo tuntua ahdistavalta, mutta toisaalta kaupungin kutsu oli liian suuri.

Antananarivo

Antananarivo

Antananarivo

Antananarivo

Koska kaupunki on rinteessä, jalankulkijoiden liikkumisen helpottamiseksi on paljon portaita. Kun autolla pitää mutkitella, voi jalkaisin oikoa. Olimme siis ehkä sadan portaan päässä kaupungin yhdestä ytimestä, jossa todella riitti kuhinaa.

Kaupunkielämää ei voi oikein sanoin kuvata. Se näkyy kuvista. Aina, kun käänsi päänsä, se saattoi yllättää. Jossain päiden yläpuolella kulkee laatikollinen patonkeja, toisaalla joku puhaltaa ilmaa kumiseen alaruumiiseen, jonka ympäri on pingotettu legginsit. Markkinoilla myydään elävää ja kuollutta. Elävä lähinnä kanoja. Kaupustelijat tarjoavat kaikkea mahdollista, vaikkapa muovikasseja.

Antananarivo

Antananarivo

Antananarivo

Antananarivo

Mutta jo matkalla lentokentältä herännyt epäilykseni siitä, että kaikki myytävä ei olekaan ihan uutta, vahvistui – ja varmistui viimeistään, kun yhden paidan rintamuksissa luki Veolia Transport. Myös lasi-ikkunaisen liikkeen ikkunassa kenkien korot olivat sen verran elämää nähneitä, että second handia olivat, vaikka ikkunassa ei lukenut vintage.

Muistan lukeneeni, että länsimainen kertakäyttökulttuuri on tullut ongelmaksi myös kehitysmaissa. Kun me hyvinvoivat ostamme muutaman kerran pidettäviä henkkamaukkamangoginatrikoita (kärjistys, minä en osta ja moni muukaan ei, mutta tosi moni kyllä) ja laitamme ne sitten hyväntekeväisyyslaatikoihin, kun olemme hamstranneet ensin lisää, ennen pitkää rievut päätyvät Afrikkaan. Kun sinne valuu rekka- ja konttikaupalla ylijäämäkamaa Euroopasta, paikallisten ompelijoiden ja muiden ammattiryhmien palveluksille ei enää ole kysyntää, mikä taas ei ole omiaan parantamaan oloja.

Antananarivo

Antananarivo

Antananarivo

Mutta minä luulin, että avustuslaatikoista kierrätyskama päätyisi avustuksina tarvitseville. Mistä ovat tulleet välikädet? Avustustukkurit, joilta vaatetavara päätyy vähittäismyyjille, kauppoihin ja markkinoille? Meidän lahjoituksistamme joku onkin tehnyt bisnestä. Mutta onko tämä ongelma? Saadaanko näin vaatimatonta elantoa suurelle määrälle ihmisiä, nille torimyyjille? Tämä ei tietenkään lisää paikallista tuotantoa, kun ilmaiseksi saatu ei voi ainakaan enempää maksaa kuin alusta asti tuotettu. Mitä sinä tästä ajattelet? Minä en vielä onnistunut muodostamaan yksiselitteistä mielipidettä. Näitä pohdintoja kävimme terassilla, jolla caipirinha maksoi 1,50 euroa ja jolta oli mukava seurata alla kulkevaa liikenteen virtaa. Illallista sai turvallisesti taas hotellilta, ja se oli mukava jakaa äänekkäästi kerjänneen ison, oranssin kissan kanssa.

Antananarivo

Antananarivo

Antananarivo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/21/uff-ryysyilla-rikkauksiin#media=91829

    Heh, olin kirjottamassa, että joku tällainen dokkari oli tehty joskus ja ainakin tuollainen pätkä löytyi 😛

    1. Kiitti, pitääpä katsoa, kun on aikaa.

  2. Ei kai niitä vaatteita ole ikinä ollut tarkoitus antaa avuntarvitsijoille vaan myydä, jonka jälkeen avuntarvitsijat saavat rahaa eivätkä tarpeettomia ryysyjä. Käsittääkseni kaikki avustusjärjestöt toimivat samalla periaatteella, toisilla “hallintokulut” vaatteiden myynnistä ovat vaan toisia kalliimpia. Osa vaatteista myydään Suomessa, osa Baltian maissa tai Venäjällä, ja osa rahdataan Afrikkaan ja myydään siellä kilohintaan. Hesarissa oli tästä monta vuotta sitten tosi mielenkiintoinen juttu, jossa Sunnuntai-sivujen toimittaja oli jättänyt lahjoittamiinsa vaatteisiin viestejä ja pyysi yhteydenottoja ostajilta – ja niitähän tuli, ihan ympäri maailmaa.

    1. Juu, toki ensin myydä esim. Suomessa. Mutta sen mukaan, mitä olen lukenut, myymättömät olen ymmärtänyt lahjoitettavan. Mielenkiintoinen kuvio.