Type and press Enter.

Aamuhetki. Kun Hoi An vasta herää

Valittelin Hongkongissa asuvalle tutulleni, joka juuri oli käynyt Hoi Anissa, että kaupunki on makuuni sittenkin liian turistinen. Kaikkialla palloilevat, valtavissa laumoissa kulkevat selfiekiinalaiset täyttävät keskustan. Kun siinä joukossa ajavat fillareillaan päättömästi poukkoilevat vietnamilaislapset ja eivät vielä silmiä selkäänsä kasvattaneet turistit, meno on paikka paikoin kaoottista. “Hoi An on parhaimmillaan auringonnousun aikaan. Mene silloin keskustan markkinoille. Näet paikallista elämää”, hän sanoi. 

Ja koska aurinko nousee viiden jälkeen, otettiin hotellilta fillarit siihen aikaan, jolloin olen ehkä viimeksi pyöräillyt opiskeluaikoina valomerkin jälkeen kesäyössä kotiin. Mutta tämä oli erilainen kesäyö. Päivällä Hoi An on kesäkuussa jopa liian kuuma, mutta ennen auringonnousua lämpötila teki fillaroinnista vielä miellyttävää. 

Kadut olivat melkein tyhjät, mutta silti vähän jännitin suurimpia risteyksiä. Liikennesääntöjä ehkä on, mutta en ole oppinut niitä ymmärtämään. Luultavasti suurin menee aina ensin, mutta sen jälkeen ehkä punapaitaiset kuljettajat, sitten hattupäät tai jotain. Suomalaisena pyöräilijänä tuntui parhaalta olla se, joka väistää. Jos jotain sattuu, on turha enää miettiä, kuka ajoi sääntöjen mukaan oikein tai väärin. Kuulin muuten myöhemmin tapaamaltani koulumbialaistytöltä, joka oli ajanut Vietnamin pohjoisesta etelään moottoripyörällä, että hän oli saanut ohjeeksi vain yhden liikennesäännön: älä koskaan pysähdy. Onneksi en pyöräillessäni tiennyt tästä vielä mitään.

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Museon pihalla valkoisiin univormuihin pukeutuneet naiset tekivät jotain tai jin tyyppistä liikehdintää. Keskustan turistikadut olivat oikeastaan tyhjiä. Satunnaisia paikallisia näyttäytyi. Jostain talosta heräili isäntä, jostain tuli koira kadulle. Erilaisia bisneksiä viriteltiin. Mutta missään ei ollut yhtään turistia. Tällainen on hoianilaisten oma kaupunki. 

Viideltä aukeaa tori. Polkaistiin sinne. Fillari oli turvallisempaa jättää etäämmälle. Pyöriä, motoja, autoja, ihmisiä, ostoksia, myytävää, erilaisia kuljetusratkaisuja. Siinä hallitussa kaaoksessa oltiin luonnollisesti tiellä, mutta ainakaan emme suhanneet fillareilla. Torin aamu on vilkas. Se on täydellinen vastakohta uinuville kortteleille. Torit ovat olleet suosikkini Vietnamissa ennenkin. Ei haitannut, että olin väsynyt aikaisesta herätyksestä. Torin vilinä ja oikea vietnamilainen elämänmeno saivat heräämään ja haluamaan olla edes vähän osa sitä kaikkea.

Mutta ei tarvinnut torilta ajella kuin sata metriä ja vilinä päättyi. Hoi An jatkoi heräilyä. Ensimmäiset turistit, yksi pariskunta, ilmaantui pitämään fotosessiotaan joskus lähempänä kuutta. Liikkeiden edustalla alkoi satunnaisesti tapahtua jotain, mutta kun siinä kuuden tienoilla lähdettiin takaisin hotellille, keskusta oli edelleen hiljainen. 

Museon pihalla naiset jumppasivat edelleen. Keskustan suuntaan liikenne alkoi lisääntyä. Risteyksissä ei vielä tarvinnut laittaa silmiä kiinni,  ajaa vain täysillä ja toivoa parasta. Kun Hoi An alkoi heräillä, hypättiin uima-altaaseen reippailun päätteeksi ja kömmittiin takaisin nukkumaan. Taas muistin, miksi aina välillä kannattaa nipistää yöunista myös loppupäästä ja lähteä kylille: siellä saattaa kohdata kuin ihan eri kaupungin.  

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Olipas ensimmäiset kuvat todella rauhallisen ja viehättävän näköisiä. Toisaalta kun aamutori aukesi, niin paikallisten täyttämä meno ei hullummalta näyttänyt sekään. Tuo on niin totta, että ennen “aamupala-aikaa” monet turistikohteetkin näyttävät vielä paikallisilta, mutta aika nopeasti aamupäivällä meno muuttuu turistipaikan näköiseksi. Hyvä idea herätä noin aikaisin ja nähdä kaupunki parhaassa valossa!

    Itse olen ajatellut tuolla main liikenteen menevän siten, että kulkeneuvon koon mukaan menee liikennejärjestys. Eli isoimmat rekat ensiksi, viimeisenä kolmikkona mopedit, polkupyörät ja jalankulkijat 🙂

    1. Olen liia aamu-uninen, mutta tämänkin kokemuksen jälkeen ajattelin, että useammin pitää nousta aamulla aikaisin katsomaan, miten kaupungit vasta heräävät. Tunisiassa nousin lähes joka aamu katsomaan auringonnousua, mutta se ei ollut kuitenkaan viideltä, ehkä puoli seiskalta tai jotain. Ja joka aamu se tuntui yhtä hyvältä, yhtä kauniilta. Valitettavan usein aikaiset aamut ovat niitä, kun pitää lähteä lentokentälle. Ei ollut Hanoikaan sama päivällä ja aamukuudelta.

      Vietnamin kaltaisessa mopedien supervallassa mopedi on kuningas ja jalankulkija ihan omassa alimmassa kastissaan. 🙂

  2. Aikainen aamu on usein paras aika tutustua kaupunkiin kuin kaupunkiin. Saispa itsensä useammin revittyä ylös aikaisin. Olin Hoi Anissa 7 vuotta sitten, ennen sen Instagram -kuuluisuutta. Se jäi yhdessä Halong Bayn kanssa suosikiksi Vietnamissa. Silloin Hoi An oli hiljainen päivälläkin, unelias ja tietysti tosi kuvauksellinen paikka. Haluaisin lähteä takaisin, mutta se ihmisryysis tänä päivänä olisi varmaan pettymys. Vietnamin torit on myös jääneet mieleen, sieltä löytyi aina vaikka mitä herkkuja.

    Onhan se liikenne siellä aika hurjaa, jo pelkkä tienylityskin tuntui aina aika itsetuhoiselta tehtävältä. Mutta jos Vietnamin ajaa päästä päähän eikä koskaan pysähdy, niin eikö paljon jää näkemättä… 😀

    1. Niin monesta kohteesta olen ajatellut, että voi kunpa olisin käynyt kymmenen vuotta sitten: Halong Bay, Hoi An, Siem Reap esimerkiksi. Nyt turistien määrä alkaa olla monessa jo häiritsevä. Halong Baylla toinen päivä oli rauhallisempi Unesco-alueella, mutta Hoi Anissa ihmismassoja ei päässyt karkuun kuin aamulla.

      Vietnamin liikenne on käsittämätöntä. En käsitä, miten selviävät niin vähillä onnettomuuksilla. Maan päästä päähän ajanut ei ollut nähnyt yhtään onnettomuutta, minä yhden hitaan vauhdin peräänajon kaupungissa, ja olen ollut Vietnamissa yhteensä ehkä 1,5 kuukautta.

  3. Onpa tunnelmallista aamun hetkessä ilman turisteja 🙂 Olen itsekin todella aamu-uninen, mutta joskus nämä herätykset kannattavat. Me nousimme muistaakseni noin 4.30 aikoihin katsomaan auringonnousua Grand Canyonilla vuosi sitten, mutta normaalisti en todellakaan tee tuohon aikaan muuta kuin käännä kylkeä, ellei tarvitse herätä aikaiselle lennolle, ja niitäkin pyrin välttämään. Näyttää siltä, että oli kuitenkin sinullakin heräämisen arvoista. Nautin myös ihan valtavasti noista paikallisten toreista, ainakin silloin kun ne ovat ns. oikeita eivätkä turistikrääsällä täytettyjä.

    1. Useimmiten “market” on synonyymi piraattivaatteille ja muulle turistikrääsälle. Oln oppinut jo kysymään, millaisesta “marketista” on kyse, etten turhaan raahaudu katsomaan sitä samaa ryönää, jota myydään ihan kaikkialla. Mutta milloin “market” aukeaa aamunkoitteessa, on odotettavissa ihan oikeaa elämänmenoa, juuri tällaista vihannes- ja muuta kauppaa kuin Hoi Anissa. Melkein jo lupasin itselleni, että kerran joka lomalla pitäisi nousta katsomaan, miten kaupunki vasta heräilee.

  4. Hoi An ❤ Oon saattanut ennenkin mainita (noin miljoona kertaa) että rakastuin kaupungin fiilikseen ihan kympillä. Jännä juttu tosin, että vielä pari vuotta sitten se ihmismäärä ei ollut mitenkään ahdistava, vaikka toki siellä silloinkin jo turisteja oli reilusti.

    Tori oli kyllä melkoinen kokemus, käytiin siellä paikallisen opastuksella hankkimassa ainekset kokkikurssia varten, ja harvassa taitaa olla ne kamat mitä sieltä ei löydy 😆 Mutta hienoa kuulla että löysit Hoi Anista sen rauhallisemmankin puolen!

    1. Paikallisen kanssa ostoksilla tori on varmaan ollut vielä parempi elämys, kun jo tällaisena teki mieli vaan jäädä seisoskelemaan (ja olla tiellä) pitkäksikin aikaa vain katsomaan niin omasta poikkeavaa elämänmenoa.

      Mun makuun turisteja oli nyt jo liikaa. Mutta makuja on tietty erilaisia. Toiset tykkäävät, kun on hulinaa ja vilinää. Saattaa olla, että parissa vuodessa esimerkiksi kiinalaisten matkailu kasvanut, ja sieltähän populaa kyllä riittää.